Trafficroots Analysis Pixel
Lainsäädäntö Politiikka Uutiset

Chile poisti kannabiksen kovien huumeiden listalta

Marjaana
Kirjoittanut Marjaana

Chile otti jälleen askeleen kohti kannabiksen laillistamista. Chilen presidentti Michelle Bachelet allekirjoitti asetuksen, joka poistaa kannabiksen ns. kovien huumeiden listalta, jossa se on ollut luokiteltuna sellaisten aineiden kuin heroiini kanssa. Nyt allekirjoitettu asetus antaa Chilen Terveysministeriön hallinnoida kannabispohjaisten lääketarkoituksiin tehtyjen tuotteiden ja öljyjen valmistusta ja myyntiä. Jatkossa kannabisperäisten lääkkeiden myynti on sallittua apteekeissa.

Muutos luokittelee kannabiksen jatkossa ns. pehmeisiin päihteisiin, kuten esimerkiksi alkoholi. Samalla se on yksi merkittävimmistä askeleista kannabiksen täyslaillistamiseen Chilessä. Kuitenkin matka on edelleen pitkä, ennen kuin kannabis on täysin laillista Chilessä.

Lainsäädäntö on edelleen yhtä ristiriitainen kuin esimerkiksi Hollannissa, sillä yksityinen kasvattaminen, myynti ja välittäminen pysyy edelleen laittomana ja voi johtaa peräti 5-10 vuoden vankeustuomioihin.

Keväällä Chilessä tuotettiin ensimmäinen luvallinen kannabissato, kun voittoa tavoittelematon Daya Foundation sai luvan tuottaa ja valmistaa kannabisöljyä 200 syöpäsairaan hoitoon. Sato oli 400 kasvia, jotka kasvatettiin tarkoin vartioidussa n. 100 neliömetrin kasvatustilassa.

Lähde: El Espectador

Seeds of Love – vaporisaattoreiden asiantuntija. Paras valikoima, parhaat hinnat.

Jätä kommentti