Traffic Roots Pixel
Matkailu

Kannabista Kalifornian malliin

Marjaana
Kirjoittanut Marjaana

A-klinikkasäätiön verkkolehdessä julkaistiin juuri artikkeli ”Kalifornian konitohtorimalli” ja se innoitti kertomaan omasta kokemuksestani kannabiksesta USA:n länsirannikolla.

Itse pääsin kokeilemaan Kalifornian kannabislainsäädäntöä käytännössä noin vuosi sitten. Yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla oli juuri sopivasti vapaata, jotta pystyi katselemaan paikkoja ja käymään mm. monessa kohteessa, jotka olivat tuttuja lähinnä televisiosarjoista. Yhden vapaapäivän aikana tuli käynneskeltyä Venice Beachin alueella. Jossain Muscle Beachin kohdilla kävelykadulla oli vihreään hoitajan housuasuun pukeutuneita kavereita sisäänheittäjinä The Green Doctors vastaanotolle. Pakkohan tällaista oli kokeilla.

Muscle Beach on monista Los Angelesin alueelle sijoittuvista TV-sarjoista.

Muscle Beach on tuttu monista Los Angelesin alueelle sijoittuvista TV-sarjoista.

Paikkana vastaanotto ei vastannut mitään suomalaista lääkärin vastaanottoa. Se oli lähinnä nuhjuinen ja luolamainen. Odotushuone oli täynnä hieman yli parikymppisiä terveen näköisiä ihmisiä.

Prosessi itsessään oli melko simppeli. Sisään tultaessa saatiin kaavake, joka piti täyttää. Siinä kysyttiin ihan normitiedot – nimi, syntymäaika, kotiosoite, kansalaisuus, syy miksi tuli vastaanotolle jne. Sitten käytiin toimistossa kirjautumassa, todistettiin vielä passin kanssa henkilöllisyys, maksettiin $30 vastaanottomaksu ja sitten mentiin odotushuoneeseen odottamaan pääsyä lääkärin puheille.

Kaikilla sisällä työskentelevillä henkilökuntaan kuuluvilla oli päällään valkoinen lääkärintakki, jolla pyrittiin antamaan ihan oikean lääkärivastaanoton tuntua toimintaan. Hommaa pyöritti n. 35 vuotias blondattu nainen, jonka kehossa ei tainnut olla ensimmäistäkään osaa, johon kirurgi tai vastaava ei olisi koskenut – huulet, luomet, nenä ja siihen hoikkaan vartaloon nähden järjettömän kokoiset rinnat. Nainen pyyhälsi ympäriinsä stilettikorkoisilla kengillään ja piti vastaanottojonon kuosissa.

Aikani odoteltuani tuli sitten oma vuoro päästä lääkärin juttusille. Vastaanottava lääkäri oli takuulla jo eläkkeellä, mutta tienasi hieman lisäansioita myöntämällä kannabisreseptejä. Hän silmäili papereita hetken, pyysi sitten raottamaan paitaa, jotta pystyi kuuntelemaan sydänäänet, vaihdettiin muutama sana selkäsärystä ja sitten hän kuittasi paperin. Tämä ei ollut suinkaan vielä itse resepti.

Reseptiä varten piti odottaa pääsyä edellä mainitun blondin toimistoon, sillä hän kirjoittaisi itse reseptin. Blondin toimistoon päästyämme hän kertoi, että reseptejä oli kahta eri tyyppiä – vuoden voimassa oleva ja kolme kuukautta voimassa oleva. Jälkimmäinen maksoi $100 ja se vuoden mittainen oli hieman kalliimpi. Valinta osui kolme kuukautta voimassa olevaan. Vaikka ulkona luki, että homma maksaisi vain $30, tuli kokonaisuus lopulta huomattavasti kalliimmaksi.

Lopuksi saatiin vielä ohjeet lähimmälle dispensarylle eli kannabisapteekkiin. Tämä sijaitsi muutaman korttelin päässä ja paikan erotti suuresta vihreästä rististä oven yläpuolella.

Green Goddess Dispensary, 1749 Main Street, Venice, California

Täällä alkoi jonottaminen uudestaan. Aluksi piti kirjautua apteekin asiakkaaksi, jälleen katsottiin passia, annettiin henkilötiedot ja jäätiin odottamaan. Korttimaksu ei tietenkään käynyt, joten odotustilassa oli myös pankkiautomaatti. Itse myymälän puolelle pääsi vain muutama asiakas kerrallaan ja järjestystä piti hyväntuulinen ja iso kaveri, todennäköisesti entinen poliisi, joka toimi vartijana.

Itse myymälä oli siisti ja palvelu asiantuntevaa. Sattumalta asiakaspalvelijaksi osui nuori nainen, jonka äidin vanhemmat olivat suomalaisia siirtolaisia. Keskustelimme hetken lajikkeista ja päädyin hänen suosittelemaan lajikkeeseen, jota nappasin muutaman gramman. Kukat poimittiin pieneen läpinäkyvään muovipurkkiin ja punnittiin. Lisäksi piti kokeilla vielä suklaata, josko tuo toimisi. Koko lysti maksoi muutaman kymmentä dollaria – kannabiksen hankinta oli vienyt nyt lähes $200.

Paluumatkalla autolle juuri jossain Muscle Beachin kohdalla pari poliisia – juuri sellaisia järjettömän kokoisia lihaskimppuja – puhutteli kahta hieman laitapuolella kulkevaa parikymppistä kaveria. Puhuttelun syynä oli poikien jointin polttaminen siinä Ocean Front Walkilla penkillä istuen. Tässä on kulttuuriero Suomeen: poliisit eivät suinkaan olleet pidättämässä ja takavarikoimassa poikien vässyä, vaan pitivät vain tiukkaa puhuttelua siitä, ettei julkisella paikalla saanut polttaa. Uhkasivat toki pidättää, jos polttelu ei loppuisi. Onneksi tottelivat.

Illalla oli aika kokeilla sitten sulkaata. Suklaa oli hankittu ihan sen vuoksi, että työporukassamme oli henkilöitä, jotka eivät suhtautuneet positiivisesti kannabikseen. Tämä oli minulle ensimmäinen kokemus syötävästä kannabiksesta. Suklaa oli todella maukasta tummaa suklaata. Otin sitä kumppanini kanssa ensin yhdet palat ja jäimme odottamaan vaikutusta. Kului kolme varttia eikä missään tuntunut. Siis toiset palaset. Odotettiin puoli tuntia eikä mitään tapahtunut. Napattiin vielä kolmannet palat ja odotettiin vielä jonkin aikaa. Ja jopas alkoi tapahtumaan.

Kokemattomana syötävään kannabikseen en tiennyt, että vaikutusta pitää oikeasti odottaa jonkin aikaa. Nyt tuo kolme pala eskaloitui illan aikana ja lopulta olin, kuten sanotaan – High as fuck. Joskus teini-ikäisenä ensimmäisiä kertoja kokeillessani olin ollut yhtä pöllyssä, jos edes silloinkaan. Jossain vaiheessa sanoin kumppanilleni meneväni nukkumaan ja suosittelin sitä myös hänelle. Olimme täydellisen sekaisin.

Seuraavana päivänä pääsimme ylös sängystä vasta lähellä puolta päivää ja tunsin edelleen olevani hieman sekaisin. Pahinta oli, että meillä oli tapaaminen Sunset Boulevardilla ja minun piti ajaa sinne auto. Tein sen mitä en yleensä suostuisi tekemään, hyppäsin rattiin.

Kokemus oli melkoinen. Jo pelkästään vieras kaupunki ja liikennekulttuuri vaativat totuttelua, mutta edellisillan suklaat tuntuivat vielä päässä. Kannabiksesta on sanottu, ettei siitä tule kankkusta, mutta tällä kerralla mielestäni tuli.

Parin päivän päästä aloitimme itse lomamatkamme ja pistelimme uuden karhealla avo-Mustangilla Nevadan autiomaan halki Las Vegasin kautta Grand Canyonille. Jossain Hooverin padon jälkeen alkoi Mojaven autiomaa ja noin 100 kilometriä käytännössä suoraa tietä. Lämpöä hieman yli 25 astetta, katto auki ja molemmin puolin tietä lännenleffoista tuttua autiomaata. Kumppanini oli ottanut palan suklaata ja vain nautti olostaan. Oli kuulemma paras automatka ikinä.

Mitä mieltä Kalifornian järjestelmästä?

Rehellisesti sanottuna, olihan se lääkärissä käynti aika naurettava juttu ja melkoista rahastusta. Reseptin olisi varmasti saanut, jos olisi valittanut pahan hajuista hengitystä ja hilsettä. Kyseessä oli pelkkä rahastuskeino ja täysin tapa kiertää lainsäädäntöä. Eikä kukaan juurikaan puuttunut asiaan. Siinä oli negatiiviset puolet.

Positiivista oli se, että kannabista sai ostaa ilman siitä koituvaa kuumottelua. Taskussa oli laillista tavaraa, kun sen vain pystyi todistamaan reseptillä. Resepti kannatti pitää varmuudeksi mukana. Apteekissa oli palvelu asiallista ja sieltä ostaessa sai todella tietää mitä oli ostamassa. Tavara oli laadukasta. Hyvä asia mielestäni oli myös papereiden tarkistaminen joka käänteessä. Näin pystyttiin varmistamaan ainakin jollain tasolla, ettei kannabista joutunut kakaroiden käsiin. Hieman modifioituna suosittelisin järjestelmää myös Suomeen. Nykyiset erityislupahakemukset jne. saadakseen hieman Bedrocania ovat naurettavaa teatteria, kun samaan aikaan saa kadulta melko helposti vastaavaa tavaraa.

Seeds of Love – vaporisaattoreiden asiantuntija. Paras valikoima, parhaat hinnat.

Jätä kommentti