Trafficroots Analysis Pixel
Lainsäädäntö Politiikka Talous

Konservatiivit ovat kehityksen jarru

Marjaana
Kirjoittanut Marjaana

Nykyinen oikeusministeri Antti Häkkänen (Kok.) kehoitti kansanedustajia olemaan tiukkana kannabiskysymyksessä, koska ”huumeet eivät kuulu terveeseen lailliseen järjestäytyneeseen yhteiskuntaan”. Tuo perustelu osoitti, että Häkkänen ei tiedä mistä puhuu ja Kokoomus edustajineen elää tiukasti pysähtyneisyyden ajassa, jossa tulevaisuuden visiointia ei ole.

Samaan aikaan suomalaiset sijoittajat ovat löytäneet kannabiksen kannattavana sijoituskohteena. Kohteena on ollut erityisesti Canopy Growth yhtiö, joka laajentaa toimintaansa huimaa vauhtia ympäri Pohjois-Amerikkaa ja on käynnistänyt toimintaansa jo Australiassa sekä Saksassa, sijoittaen huomattavia summia rahaa toiminnan käynnistämiseen.


Canopy Growth video esittelee yhtiön toimintaa vuosikokousta varten.

Eikä Canopy Growth ole lainkaan ainoa yritys, joka hakee jalansijaa vanhalta mantereelta. Kanadalainen lääkekannabisyritys Tilray sijoittaa n. 30 miljoonaa dollaria Portugaliin käynnistääkseen siellä tutkimus- ja tuotantolaitoksen. Vuonna 2015 käynnistettiin kansainvälinen kannabistutkimuslaitos International Cannabis and Cannabinoid Institute Prahaan kansainvälisten sijoittajien avulla – panostus oli kaikkiaan 250 miljoonaa dollaria. Tuon rinnalla pääministeri Sipilän ilmoitus taloudellisesta tutkimuslaitoksesta ja panostuksesta siihen ovat pientä puuhastelua.

Kuten yllä olevasta Canopy Growthin videosta voidaan nähdä, kannabisteollisuus ottaa maailmalla aimo harppauksia eteenpäin. Monet valtiolliset toimijat eri maissa katsovat tarkasti mitä alalla tapahtuu. Tanska laillistaa lääkekannabiksen kasvattamisen ollakseen omavarainen tuotannon suhteen. Hollannissahan on viljelty Bedrocania pitkään valtion suojeluksessa, Iso Britanniassa GW Pharmaceuticals on tuottanut Sativexia jo pitkään ja on tuomassa uutta kannabidioleihin (CBD) perustuvaa lääkettä epilepsian hoitoon. Saksaan on jo perustettu kannabisvirasto käsittelemään lääkekannabikseen liittyviä asioita.

Mitä tekee saman aikaan virallinen Suomi? Oikeusministeri päästelee perinteisen propagandan kirvoittamia mielipiteitä eduskunnassa ja oikeuslaitos rankaisee kasvinjalostajaa, kun hän on kehittämässä Suomen olosuhteissa kasvavia lääkelajikkeita.

Vaikka Suomessa olisi tarjolla yliopistotason tietotaitoa kannabiksen tutkimiseen, jää maamme kokonaan vaille näitä panostuksia, koska Suomessa on vallalla hyvin konservatiivinen suhtautuminen kannabikseen. Ja konservatiivinen ajattelu ei edistä yhtään mitään, se korkeintaan pyrkii pysyttelemään paikallaan tai mielummin ottaa jopa muutaman askeleen taaksepäin. Ettei vaan tee mitään uutta ja edistyksellistä. Tämä on tehokkain tapa jäädä jälkeen kehityksestä.

Seeds of Love – vaporisaattoreiden asiantuntija. Paras valikoima, parhaat hinnat.

Jätä kommentti