Traffic Roots Pixel
Säilytys

Milloin on kannabiksen ”parasta ennen”?

Marjaana
Kirjoittanut Marjaana

Tämä on tapahtunut varmaan meistä jokaiselle: vanhasta kätköstä tai talvitakin taskusta löytyy rasia, jossa on muutoin hyvännäköinen, mutta ehkä hieman kuivunut kukka. Kauanko se on siellä ollut, siitä ei ole aavistustakaan, jotain puolesta vuodesta pariin vuoteen tai jopa pitempään. Onko nuppu vielä käytettävissä. Siitä on nyt kyse.

Kuten arvokas viski, konjakki, kuohuviini tai punaviini, myös kannabis säilyy parhaiten valolta suojattuna ja hieman viileässä. Nyrkkisääntönä voi pitää, että mitä pitempään kannabis saa kypsyä ja kunhan siihen ei pääse muodostumaan hometta, niin viimeistä käyttöpäivämäärää ei ole. Tästäkin huolimatta kannattaa pitää mielessä muutama perussääntö säilyttämisestä, niin joskus voi jopa säilyttää hyviä vuosikertoja, ilman että ne menevät pahaksi.

Lämpötila

Optimaalinen lämpötila erilaisten homeiden kasvuolosuhteille on n. 25 – 30 °C. Tällaisessa lämpötilassa kannabista ei todellakaan kannata säilyttää ja kypsentää. Huonelämpötilassa (n. 22 °C) ei riski homehtumiselle ole vielä kovin suuri ja siksi voisi hieman alhaisempi, kuten joku 17 °C olla aika hyvä lämpötila. Näin alhainen lämpötila myös hidastaa THCA:n dekarboksyloitumista ja muuttumista vähitellen ei toivotuksi CBN:ksi. Lisäksi liika lämpö tahtoo kuivattaa kaikki herkulliset terpeenit, jolloin lopputuloksena voi olla kuiva, pistävä ja yskittävä savu.

Ilmankosteus

Kuten tiedetään, aika moni meistä säilyttää kuivatut mausteyrttinsä liesituulettimen päällä. Tämä on paras mahdollinen tapa tuhota yrttien aromit. Kun siihen lisätään vielä huonosti suljettu astia, aromien tuhoutuminen on väistämätön tosiasia. Sama pätee kannabikseen. Sopiva kosteus on merkittävä kannabiksen säilömisessä. Liian kuiva ilma kuivattaa arvokkaat terpeenit ja kannabinoidit pois, kun taas liian kosteat olosuhteet lisäävät riskiä homehtumiselle. Tiivis lasipurkki patenttikannella, sellainen mihin isoäidit ovat säilöneet aina mansikkahilloa, on erittäin hyvä paikka säilöä kannabistaan, ellei humidoria satu omistamaan. Se lasipurkki pitää hajut humidoria paremmin sisällään. Mutta ei se humidorikaan ole huono vaihtoehto – jos sellainen pitää arvokkaat sikarit kunnossa, pitää se myös kannabiksen. Kannabiksen säilömisen alkuvaiheissa, ensimmäisen viikon tai kahden aikana kannattaa lasipurkki avata lähes päivittäin pariksi minuutiksi, jotta kannabis saisi ilmaa ja pystyisi kehittymään. Mutta ei pitemmäksi ajaksi, silloin alkaa kuivumisen vaara.

Mitä sitten olisi hyvä ilmankosteus kannabiksen säilyttämiseen? Liian kuiva kannabis vain ärsyttää kurkkua, maistuu pahalta ja parhaassa tapauksessa se on menettänyt myös tehonsa. On tutkittu, että suhteellisen ilmankosteuden ollessa noin 60 %, säilyvät aromit ja muut tarpeelliset maku- ja tehoaineet säilyvät ja ne antavat parhaat makunsa ruokaan. Sama pitää kutinsa myös kannabiksen kanssa. Jos tarkkoja ollaan, relatiivisen ilmankosteuden tulisi olla 59 % – 62 % välillä. Silloin homeista ei juuri ole vielä haittaa ja trikomit säilyvät parhaiten.

Valaistus

Valaistuksen ja erityisesti UV-säteiden on todettu olevan merkittävin kannabiksen laatua heikentävä tekijä. Kannabis kannattaa oikeasti sälyttää valolta suojattuna ja erityisesti suoralta auringonvalolta. Samalla kun auringon tuottama valo välttämätöntä kasvamiselle, se on erittäin haitallista säilytettävälle kukalle. Kukapa meistä ei olisi nähnyt suoraan auringonvaloon jäänyttä yrttipurkkia ja nähnyt kuinka joku basilika vaalenee auringossa. Samalla siitä häipyy kaikki aromit. Siis säilytä kukkasi UV-säteiltä suojattuna.

Ilma

Tuoreen ja vasta purkitetun kannabiksen on hyvä antaa hengittää alussa hieman. Hieman tarkoittaa parin minuutin jaksoa päivittäin ensimmäisen viikon tai kahden aikana, jotta turha kosteus pääsisi pois säilytysastiasta. Mutta tarkoitus ei ole kuitenkaan antaa kukan kuivua liiaksi, edellä mainituista syistä. Nämä pienet hetket, jolloin purkin annetaan hengittää, myös kypsyttävät ja kehittävät kukan laatua, vaikutusta, makua ja tuoksua. Aivan samalla tavalla dekantoiminen saattaa parantaa keskinkertaisen punaviinin jopa lähes hyväksi ja hyvän suorastaan loistavaksi. Tämän alkuvaiheen jälkeen on suorastaan hyvä, että säilytys astia on todella tiivis. Parasta olisi, jos sieltä voisi imaista turhat ilmat pois ja luoda purkkiin tyhjiö, etenkin pitempään säilöttäessä. Liiallinen ilma purkissa päästää THCA:n dekarboksyloitumaan herkemmin, jolloin kannabinoidien laatu heikkenee.

Hyvää säilömistä!

Seeds of Love – vaporisaattoreiden asiantuntija. Paras valikoima, parhaat hinnat.

Jätä kommentti