Trafficroots Analysis Pixel
Just for fun

Rekku hommiin!

Marjaana
Kirjoittanut Marjaana

Oletko ajatellut milloinkaan kouluttaa koiraasi etsimään kadottamiasi yrttinyssäköitä? Hurtalta se onnistuu helposti, sillä koiran nenä on joidenkin mukaan jopa 400 kertaa ihmisen nenää tarkempi. Ei poliisit suotta turvaudu koirien apuun etsiessään huumausaineiden salakuljettajia.

Koiran kouluttaminen tehtävään ei ole edes vaikeaa. Vaatii vain hieman aikaa ja kärsivällisyyttä, riippuu hieman koiran älykkyydestä kuinka nopeasti ja helposti Rekku tajuaa tempun. Mutta sitten kun tajuaa, mikään ei jää koiran nenältä huomaamatta. Hyvän etsijän kykyjä voi käyttää mm. omien kätköjen tuoksuturvallisuuden testaamiseen ja jos koirakaan ei löydä kätköäsi, ei sitä kukaan muukaan silloin löydä ja tavarasi on piilossa, jonka vain sinä tiedät.

Koulutuksen vaiheet

Lapset ja koirat oppivat leikin ja kiitoksen avulla. Koulutuksesta on siis tehtävä leikki, jossa pärjääminen tietää Rekulle pallutusta ja herkkupaloja. Näin Rekku haluaa leikkiä tätä leikkiä mahdollisimman usein ja olla ehdottoman hyvä tässä leikissä. Pelolla, rankaisemisella ja huutamisella saadan koira vain pelokkaaksi ja epävarmaksi.

Koulutus kannattaa aloittaa mahdollisimman nuorena. Aluksi tehtävät ovat helppoja ja kiitokset onnistumisesta ylenpalttisia, kokemuksen ja onnistumisten myötä tehtäviä sitten vaikeutetaan vähitellen.

Koulutukseen tarvitaan kaksi samanlaista pehmolelua, joista toista hieman ratkotaan ja laitetaan sen sisälle pienehkö kukka, lopuksi ommellaan se kiinni.

Ensin annetaan koiran leikkiä lelulla, jossa on kukkaa sisällä. Pidetään huoli, että lelulla on oma nimi ja käytetään aina samaa nimeä. Kun koira on tottunut leluunsa, napataan lelu pois ja heitetään sitä pieni matka. Sano ”Hae (lelun nimi)”. Kun koira tuo lelun sinulle, anna pieni herkkupala ja kehu kovasti. Silittele ja pidä hyvänä. Leiki tätä leikkiä joka päivä ja sitten lisää se toinen lelu mukaan, mutta sen noutamisesta ei anneta palkintoa, vaan edelleen pyydetään tuomaan lelu. Hyvin nopeasti koira oppii erottamaan hajusta, kumpi lelu täytyy tuoda.

Kun tämä perusopetus on saatu kuntoon, ryhdytään kätkemään lelua, ensin helposti löydettäviin piiloihin ja työskentelyn tullessa varmemmaksi, ryhdytään vaikeuttamaan hiljalleen tehtäviä. Muista aina kiitos ja palkinto, kun oikea lelu löytyy.

Näin yksinkertaista on opettaa oma ”huumekoira”. Ulkoilmatapahtumissa on helppoa löytää uusia kavereita – toki he saattavat aluksi pelästyä, jos menet suoraan puhumaan asiasta.

Leikkiä ja palkintoja myös jatkossa

Opittuja taitoja on pidettävä yllä ja niitä on treenattava. Jos ei ihan päivittäin, niin ainakin muutaman kerran viikossa. Viisitoista minuutia on koiralle pitkä aika keskittyä johonkin asiaan, jonka jälkeen koiran on saatava levätä. Työskentelyä ainoastaan 1-3 kertaa päivässä, muuten koira kyllästyy. Muista palkita hyvät suoritukset, sillä palkinto lisää koiran innokkuutta oppia paremmaksi.

 

Seeds of Love – vaporisaattoreiden asiantuntija. Paras valikoima, parhaat hinnat.

Jätä kommentti