Trafficroots Analysis Pixel
Just for fun Uutiset

Smoke City

Marjaana
Kirjoittanut Marjaana

Smoke City on uusi lautapeli, josta tulee todennäköisesti joissakin piireissä pian valtava hitti. No mitä ne sellaiset piirit ovat? Kenties pelin pakkauksen kannessa lukeva ”a board game about stoners” kertoo paljon.

Smoke City kertoo kannabiksen käyttäjistä ja heidän seikkailuistaan kuvitteellisessa kaupungissa. Erityisen innostavaa pelissä on se, että pelin kehitystyö on tehty Suomessa. Tämä tieto oli niin kiinnostava, että pelin kehittäjiin oli pakko olla yhteydessä ja kysyä mistä tässä on oikein kysymys.

Peli on saanut alkunsa juuri siten kuin kaikki parhaat ajatukset saavat alkunsa – pajareissa, kertoo pelin pääkehittäjä Heikki. ”Kavereiden kanssa vitsailimme ajatuksesta rakentaa lautapeli pajapäistä ja kotiin mentyämme raapaisimme ensimmäiset ajatukset pelistä ja sen kulusta paperille”, Heikki jatkaa. Peli jäi kuitenkin pariksi vuodeksi pöytälaatikkoon, kunnes eräänä viikonloppuna kun Heikki makasi kotona ankaran flunssan kourissa, hän päätti sen tyypillisen sairastamistavan sijaan – TV:n katselu – jatkaa pelin kehittämistä.

”Kehitystyö lähti kunnolla liikkeelle tuon viikonlopun aikana. Armottomassa kuumeessa kirjoitin ensimmäisen pelattavan version sekä osan tehtäväkorteista”, sanoo Heikki. Tuon viikonlopun aikana hän nukkui vain 3-4 tuntia yössä ja kaiken muun ajan hän kehitti peliä. ”Sen jälkeen peliin on uhrattu satoja, ellei tuhansia työtunteja pelin hiomiseen”. Nyt peli on pitkän hiomisen jälkeen lähestulkoon valmis. Jäljellä on loppusilaukset, oikolukua, ulkoasun ja tehtäväkorttien parantelua. Nyt käsillä on viimeisiä kehitysversioita ja kohta on aika aloittaa pelin markkinointi ja valmistaminen.

Pelaaminen tapahtuu kuvitteellisessa kaupungissa, jonka esikuvana eräs suomalainen kaupunki.

Pelilaudan esikuvana esikuvana on eräs suomalainen kaupunki.

Smoke Cityn ennakkomarkkinointikampanja alkaa Indiegogossa 20. huhtikuuta, kuinkas muuten. Ennakkomarkkinoinnin jälkeen tiedetään kuinka suuri painos pelistä täytyy ottaa ja tilaajille peli toimitetaan heinä-syyskuussa. Kampanjasta voi hankkia itselleen joko perusversion tai hieman paremmin varustellun Supporter-version.

Millainen peli sitten on kyseessä? Nopeasti sanottuna hauska peli, joka vaatii pienen kynnyksen ylittämistä pelin sääntöjen sisäistämisessä. Mutta ei se niin vaikea ollut, etteikö siitä pääse jyvälle puolen tunnin pelaamisen jälkeen. Sitten kaikki on kiinni pelaajan omasta luovuudesta.

Pelissä liikutaan kuvitteellisessa kaupungissa, mutta jokainen voi pelilaudan nähtyään miettiä, mistä suomalaisesta kaupungista on kyse. Korttipakkoja on neljä. Action-kortit, joiden avulla voidaan taktikoida itselleen etuja tai kanssapelaajille takaiskuja. Paranoia-kortit, jossa on erilaisia kuumotuksen aiheita, joko ihan oikeita kuumotuksia tai vain pelkkiä säikähdyksiä. Sitten varsinaiset tehtäväkortit, joita voi pelata vain tietyissä paikoissa pelilaudalla. Tehtäväkorttien avulla voi kerätä itselleen pisteitä, joiden avulla peli voidaan voittaa. Neljännessä pakassa on lajikekortit, joissa on kuumotuspisteet ja tehopisteitä, jotka myös auttavat pelin voittamisessa.

Ei olisi kunnon lautapeli, jos välillä ei heitettäisi noppaa, joka voi aiheuttaa yllätysmomentteja pelin kulkuun. Pelaajilla on pelin kulun aikana erilainen määrä action-kortteja ja lajikekortteja. Näiden taktinen käyttäminen voi tuoda bonuksia tai sitten huonolla onnella lähtee kaikki kortit käsistä ja pelaaja joutuu aloittamaan korttien keräilyn taas tyhjästä. Saattaa kuulostaa hieman monimutkaiselta, mutta pelin ajatus kyllä valkenee vähintään puolessa tunnissa ja sitten pelaamisesta tulee oikeasti hauskaa. Pelissä on monia hauskoja yksityiskohtia, mm. se että pelin aloittaa aina se, joka on viimeksi polttanut. Ja pelilaudalla olevan kaupungin mallina todellakin on eräs suomalainen kaupunki.

Smoke City aloittaa ennakkomyynnin Indiegogossa 20.4.2016, mutta sitä ennen pääsee jo jollain tavalla osallistumaan peliin. Tekijät ovat nimittäin käynnistäneet valokuvakilpailun, johon voi osallistua lähettämällä kuvia eri lajikkeiden tuoreista, mielellään vielä kasvavista budeista. Eikö olisi mahtavaa, jos pelin aikana voisi sanoa, että ”mä olen kasvattanut ja kuvannut tuon budin”.

Smoke City kannattaa hankkia, kun se aikanaan tulee myyntiin, nimittäin osa pelin tuotosta tullaan ohjaamaan kannabiksen vapauttamisen rahoitamiseen. ”Mitä enemmän peliä menee kaupaksi, sitä suuremman osuuden annamme kannabiksen laillistamiseen tähtäävään toimintaan. Raha tullaan ohjaamaan sen maan toimintaan, johon peli on ostettu”, kertoo Heikki.

Smoke City on ollut alusta alkaen englanninkielinen. Ensimmäiset tehtäväkortit kirjoitettiin englanniksi jo tuona kuumeisena viikonloppuna. Tämä ehkä onkin se heikko lenkki ajatellen markkinoita. Kehitysehdotuksena voisi heittää erikseen ostettavat kieliversiot korteista, sillä välttämättä kaikkien kielitaito ei yllä riittävän korkealle tehokasta pelaamista varten.

Smoke Cityn www-sivut
Smoke Cityn Facebook-sivu
Smoke City Instagram
Smoke City Twitter
Valokuvauskilpailu

Seeds of Love – vaporisaattoreiden asiantuntija. Paras valikoima, parhaat hinnat.

Jätä kommentti