Traffic Roots Pixel
Terveys

Voiko kannabista ottaa yliannoksen?

Marjaana
Kirjoittanut Marjaana

Päihteen yliannoksella tarkoitetaan yleensä sitä määrää päihdettä, joka aiheuttaa kuoleman. Tiedetään, että jos esimerkiksi alkoholia nauttii liiaksi, siitä voi seurata ns. alkoholimyrkytys – jollainen jo tavallinen krapula jo on – joka saattaa olla niin voimakas, että se vaikuttaa keskushermostoon ja ihmiselle tärkeät elintoiminnot salpautuvat ja aiheuttavat kuoleman.

Kannabiksen ei tiedetä aiheuttaneen ensimmäistäkään kuolemantapausta liiallisen nauttimisen vuoksi. Joidenkin laskelmien mukaan ihmisen pitäisi nauttia 40 000-kertainen annos kannabista, jotta se voisi aiheuttaa kuoleman. Suomeksi tuo tarkoittaa noin 40 kiloa kannabista kertalinttuulla poltettuna. Tuolloinkin todennäköisesti kuolema saattaisi seurata jo paljon aiemmin, mutta silloin olisi kyseessä hapenpuute eikä THC:n yliannostus, sillä tuollaista määrää kerralla ottava ei pystyisi hengittämään lainkaan raitista ilmaa. Siis käytännössä yliannos kannabista on mahdottomuus.

Vaikka kannabista ei voi ottaa yliannosta, sitä voi toki ottaa liikaa. Se on mahdollista mm. voimakkaiden kannabiskeksien tai suklaan avulla. Syöty kannabis imeytyy hitaasti ja malttamaton syöjä saattaa ottaa turhan paljon kerralla, odotellessaan vaikutuksen alkamista. Seurauksena on lähinnä hirmuinen jumi ja hieman öklö olo. Päihtymystila saattaa tuntua myös tavanomaista pitempään.

Miksi ihminen ei sitten pysty ottamaan liiaksi kannabista? Syynä on uusimpien teorioiden mukaan hormooni nimeltä pregnenolon, jota erittyy aivoistamme kannabiksen polttamisen yhteydessä. Pregnenolon estää THC:n vaikutuksen kasvamisen elimistössämme, kyseessä on siis eräänlainen negatiivinen luuppi – lisääntyvä THC:n määrä elimistössä saa aikaan lisääntyvän pregnenolonin erittymisen. Kehomme suojaa itse meitä yliannokselta.

Pregnenolonia on ryhdytty tutkimaan lääkkeenä kannbisriippuvuuden hoidossa, mutta kuten eräs tutkija sanoi: kannabisriippuvuus on niin harvinaista, että siihen ei välttämättä kannata edes valmistaa lääkettä.

Lähde: The Leaf Science

Seeds of Love – vaporisaattoreiden asiantuntija. Paras valikoima, parhaat hinnat.