Traffic Roots Pixel
Tiede

Mitä eroa on indicalla ja sativalla – ja mitä on ruderalis?

Kirjoittanut Marjaanan Toimitus

Jaottelu indica- ja sativa-tyyppiseen kannabikseen on juurtunut vahvasti kielenkäyttöömme. Mistä tämä luokittelu sai alkunsa ja kuinka nyky-ymmärrys on mullistanut käsityksiämme?

Kuinka käsitykset syntyivät?

Hamppu sai ensimmäistä kertaa tieteellisen nimen vuonna 1753, kun ruotsalainen kasvitieteilijä Carl Linnaeus luetteloi kaikki tuntemansa kasvit ja antoi niille kaksiosaisen latinankielisen nimen. Hampun hän nimesi Cannabis sativaksi. Hänen kuvailuissaan kyse oli yksittäisestä lajista. Linnaeus tiettävästi kohtasi elämänsä aikana ainoastaan kuituhamppua.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin nykyaikaisen biologian isä Jean-Baptiste Lamarck tutki kasvinäytteitä, jotka oli kerätty Intiasta. Vaikutti siltä, että Lamarck kuvaili toisenlaista lajia. Lamarckilla oli käytettävissään kasveista valmistettua hasista, jonka hän totesi päihdyttäväksi. Hän nimesi lajin Cannabis indicaksi.

Lamarckin ja Linnaeuksen käyttämiä kasvinäytteitä ei kuitenkaan vertailtu keskenään. Hamppua koskeva lajiopillinen ymmärrys oli pitkään pelkkiä reunamerkintöjä ikivanhoissa kasvioppaissa.

1924 venäläinen kasvitieteilijä D. E. Janischevski luokitteli vielä kolmannen lajin, jonka hän totesi eroavan Cannabis sativasta lähinnä kukinta-aikojen pituuden ja siementen koon suhteen. Tämä valojaksosta riippumattomalla tavalla kukkinut ja villinä kasvanut hamppu sai nimen Cannabis ruderalis.

Amerikkalainen biologi Richard Evans Schultes popularisoi tämän luokittelun hampun taksonomiaan keskittyneellä tutkimusartikkelillaan vuonna 1974. Schultesin näkemyksenä oli, että näyttö puhui kolmen eri hamppulajin olemassaolon puolesta.

Schultesia myös kuultiin asiantuntijana lukemattomissa hampun viljelyä koskeneissa oikeudenkäynneissä: Hänen mukaansa oli usein mahdotonta päätellä, oliko hampunkasvattaja syyllistynyt päihdyttävän intianhampun kasvattamiseen, vai oliko hän viljellyt täysin laillista eurooppalaista kuituhamppua. On otaksuttu, että Schultes halusi tällä tavoin hieman näpäyttää hallintoviranomaisia, sillä hän ei kokenut kasvien psykoaktiivisia vaikutuksia hyvänä perusteluna kieltolain olemassaololle.

1980-luvulla Schultes oli ryhtynyt kannattamaan Loran Andersonin näkemystä, joka poikkesi aikaisemmista lajiluokituksista ja jossa Cannabis indica viittasi lyhytkasvuisiin afgaanityyppisiin kantoihin.

Ensimmäiset harrastajille suunnatut kannabiksen kasvatusoppaat yksinkertaistivat tätä näkemystä, soveltaen viljelijöiden omakohtaisia kokemuksia kapealehtisten, trooppisten päihdyttävän kannabiksen kantojen kanssa – jolloin ajatus trooppisista kannoista Cannabis sativana ja afgaanityyppisestä kannabiksesta Cannabis indicana jätti jälkensä ihmisten mieleen.

Tässä kuitenkin oli kyse pitkästä väärinkäsitysten sumasta, eikä tieteellinen ymmärrys ole enää linjassa tämän näkemyksen kanssa.

Mitä tiede sanoo?

Vuonna 1976 ehdotettiin yhteistä Cannabis sativa-lajinimeä kaikelle hampulle. Tässä luokittelutavassa eurooppalainen kuituhamppu edustaa Cannabis sativa subsp. sativa-alalajia ja kaikki päihdyttävä kannabis Cannabis sativa subsp. indica –alalajia. Eroavaisuudet ovat tyypillisempiä alalajeille kuin toisistaan eriytyneille lajeille.

Nykyinen tieteellinen nimistö perustuu tähän luokitteluun, jossa kaikki hamppu luetaan kuuluvaksi samaan lajiin.

Ernest Small ja John McPartland ovat hampun lajitutkimuksen arvostetuimpia auktoriteetteja, jotka ovat tehneet työtä lajiluokituksen parissa jo kymmeniä vuosia. Vuonna 2020 kaksikko sai valmiiksi laajamittaisimman lajia koskevan, yli tuhannen kasvinäytteen tarkastustyön ja he viimeistelivät uuden hamppua koskevan nimiopin.

Smallin ja McPartlandin julkaisussa nimetyt merkittävimmät alalajit ja muunnokset ovat:

  • Eurooppalainen kuituhamppu (Cannabis sativa subsp. sativa)
  • Intianhamppu (C. sativa subsp. indica), harrastajien puhekielessä “sativa”
  • Afganistanilainen hamppu (C. sativa subsp. indica var. afghanica), harrastajien puhekielessä “indica”
  • Eteläaasialainen villihamppu (C. sativa subsp. indica var. himalayensis)
  • Keskiaasialainen villihamppu (C. sativa subsp. indica var. asperrima)
  • Siperialainen villihamppu (C. sativa subsp. sativa var. spontanea), eli niin sanottu “ruderalis”

Eriytyminen kuituhamppu- ja intianhamppu-alalajeiksi tapahtui arvioiden mukaan 1-2 miljoonaa vuotta sitten. Intianhampun muunnosten (varianttien) oletetaan syntyneen suurelta osin ihmisten tekemän valikoinnin seurauksena, joka edelleen kertoo pitkästä historiastamme tämän kasvin kanssa. Hampun lajillinen jatkumo on sekin nykyään hyvin pitkälti ihmisen harjoittaman viljelyn ansiota.

“Nykymuotoinen kannabiskasvien monimuotoisuus on pääasiallisesti ihmisten tekemien tarkoituksenmukaisten toimien ansiota ja se heijastelee pitkää, intensiivistä sekä hajautunutta domestikaatioprosessia, joka on peitonnut täysin luonnollisen evoluution kehityskaaren. On kyseenalaista, onko todella villiä hamppua enää edes olemassa.”

— Etienne de Meijer, biotieteilijä ja kasvinjalostaja

Cannabis sativan eriytyminen kahdeksi alalajiksi tapahtui Keski-Aasian vuoristoaroilla 1-2 miljoonaa vuotta sitten. Päihdyttävä indica levisi kaikkialle troppiikkiin ja sativaa hyödynnettiin kuituna Euroopassa.

Tieteellinen tutkimus lisää ymmärrystä

Tieteellinen ymmärrys on lisääntynyt erityisesti viimeisen sadan vuoden aikana merkittävästi. Menetelmien kehittyminen on mahdollistanut muun muassa geenitutkimuksen. Sen kautta on kyetty kartoittamaan tarkemmin muun muassa eri kannabiskantojen välisiä sukulaisuussuhteita ja selvittämään kasvien varsinaisia genotyyppejä.

Vuonna 2015 toteutetussa tutkimuksessa saatiin näyttöä siitä, että päihdyttävän kannabiksen lajikkeiden välillä voidaan nähdä jakautumista kahteen erilaiseen populaatioon.

Näihin on viittattu muun muassa kapealehtisenä päihdyttävänä kannabiksena (“narrow-leaf drug type”, NLD) ja leveälehtisenä päihdyttävänä kannabiksena (“broad-leaf drug type”, BLD).

Nämä ovat siis ne kaksi intianhampun (C. sativa subsp. indica) tyyppiä, joihin aiemmin on viitattu sativana ja indicana, jotka oikeaoppisemmin nimettynä ovat indica ja afghanica.

Viimeaikaisen ymmärryksen mukaan hampun lehtien mallia ei voida kuitenkaan täysin ongelmitta rinnastaa kasvien kemotyyppiin, eli niiden ilmentämiin kannabinoideihin, niiden väliseen suhteeseen tai tuoksuja tuottavaan terpeeniprofiiliin, joita kasvitieteellisissä luokitteluissa pidetään ensisijaisena lajittelukriteereinä.

Tutkimuksissa on myös todettu, että siemenpankkien ilmoittamat indica/sativa-prosentit harvoin vastaavat varsinaista geneettistä taustaa ja jakautumista NLD- tai BLD-tyypin perimään. Onkin täysin tuottajakohtaista, viitataanko arvioiduilla prosenteilla kukinta-aikoihin, kasvin pituuteen, lehtimalliin tai muihin anatomisiin ominaisuuksiin, vaiko kemotyyppiin.

Maailmalta on löydetty myös aiemmin täysin tuntemattomia erikoisuuksia. Näistä mielenkiintoisin lienee Australian Bastard Cannabis, vapaasti suomentaen australianhamppu. Sille on ehdotettu nimeksi Cannabis australis, mutta vielä ei tiedetä, onko se oikeasti oma lajinsa, vaiko Cannabis sativan alalaji tai muunnos. Geenitestaus kuitenkin on antanut viitteitä siitä, että Australian Bastard Cannabis poikkeaa laajalti kaikista muista testatuista kannoista. Asiantuntijoiden mukaan todennäköisintä on, että se on noin 1700-luvulla Australiaan saapunut ja pullonkaulautunut hyötyhamppupopulaatio, jonka THC-pitoisuus on kohonnut sukupolvia jatkuneen valikoinnin tuloksena.

Mitä tällä tiedolla tehdään?

Lajiopillinen ymmärrys on työkalu, joka helpottaa olemassaolevien villihamppukantojen taltiointia ja jalostamista viljelylajikkeiksi. F1-hybridien tekemisen kannalta on tärkeää kartoittaa eri hamppujen välisiä sukulaisuussuhteita, jotta jalostamalla saadaan aikaiseksi muun muassa voimistunutta risteytyselinvoimaa ja sen myötä kasvukykyä.

On tärkeää myös ymmärtää, että ympäri maailman esiintyvät arvokkaat hamppukannat eivät ole täysin villejä esiintymiä, vaan ne ovat nykyään täysin riippuvaisia ihmisten harjoittamasta viljelystä – ja niiden suojelu vaatii siten myös perinteisten viljelykäytäntöjen suojelua.

Tutkijat kehottavat tiedeyhteisöä suuntaamaan resursseja kantojen säilömiseen mahdollisimman pian, sillä kannabiksen siemenmarkkinoiden globalisoituessa on mahdollista, että perinnekannat hybridisoituisivat modernien lajikkeiden kanssa.

Marokon tilannetta pitkään seuranneiden kannabisasiantuntijoiden mielestä maassa perinteisesti kasvaneet kannat ovat jo alueittain alkaneet sekoittumaan eurooppalaisten siemenpankkien tarjoamiin Criticaleihin ja Amnesioihin.

Seeds of Love – vaporisaattoreiden asiantuntija. Paras valikoima, parhaat hinnat.

Jätä kommentti