Onko USA uudelleen luokittelemassa kannabista?
Asiasta on liikkunut jo jonkin aikaa huhuja, että Yhdysvaltojen huumausaineiden kanssa työskentelevät viranomaiset olisivat luokittelemassa kannabista pois luokasta 1. Uusimmat uutiset antavat ymmärtää, että uudelleen luokittelu tapahtuisi jo ennen kesäkuun loppua. Tällä hetkellä 23 osavaltiota sallii lääkekannabiksen ja viisi osavaltiota myös viihdekäytön. Monet osavaltiot äänestävät viihdekäytön sallimisesta presidentinvaalien yhteydessä ensi marraskuussa.
Tällä viikolla on tullut julkisuuteen sosiaali- ja terveysasioista vastaan viraston ja huumausainevalvonnasta vastaavien viranomaisten allekirjoittama kongressille osoitettu kirje, jossa käsitellään mahdollisuutta kannabiksen uudelleen luokitteluun. Asiakirjasta käy selvästi ilmi, että kongressiedustajat ovat havahtuneet monissa Euroopan maissa ja Israelissa käynnissä oleviin kannabistutkimuksiin sekä niitä hyödyntäviin keksitöihin ja patentteihin. Kongressi on selvästi huolissaan Yhdysvaltojen jäävän kehityksessä jälkeen muusta maailmasta. Kirjeessä vastattiin hyvin tiukasti DEAlle esitettyyn kysymykseen uudelleen luokittelun aikataulusta ja vastauksena oli hyvin selväsanaisesti ”vuoden 2016 ensimmäinen puolisko”.
Yhdysvaltojen nykyiseltä hallinnolta on jo pitkään odotettu kannanottoa kannabiksen laillisuuteen liittovaltiotasolla. Toistaiseksi Obaman hallinto on sanonut asian olevan kongressin ratkaistavissa, eikä presidentillä katsota olevan valtaa yli kongressin. Joidenkin huhujen perusteella presidentti Barack Obaman odotetaan laillistavan kannabis ennen toimikautensa loppua, mutta Obama itse on sanonut asian olevan kongressin päätettävissä. Kuinka UNGASS 2016 vaikuttaa asioiden kulkuun, onkin aivan toinen asia. Mikä on Yhdysvaltojen linja tulevassa erikoisistunnossa ja millaista politiikkaa siellä ajetaan, tulee varmasti vaikuttamaan laillistamispyrkimyksiin. Kanadan ja Meksikon pyrkimykset kannabislakien avaamiselle tulee varmasti aiheuttamaan paineita myös Yhdysvaltojen politiikalle.
Mitkä asiat sitten puoltavat kannabiksen pysymistä edelleen luokkaan 1 kuuluvana huumausaineena ”jolla ei ole mitään lääketieteellistä käyttöä”? Ensimmäinen on tietysti Yhdysvaltojen huumevirasto DEA, jolla on perinteisesti ollut tapana vitkutella kannabikseen liittyviä asioita. Alkuperäinen kannabiksen kieltolakihan oli DEAta edeltäneen viraston aikaansaannos, eikä virastolla ole haluja tunnustaa olleensa väärässä koko aiheessa. Vaikka kieltolain ja huumesodan taustalla tiedetään olleen lähinnä Yhdysvaltojen rotupolitiikka ja erityisesti meksikolaisiin siirtolaisiin ja mustaihoisiin kohdistuneet toimenpiteet, ei historiaa haluta tunnustaa. Vaikka on täysin tieteellisesti osoitettu, että kieltolaki ja huumesota perustuvat valheisiin kannabiksen vaarallisuudesta, ei DEA ja muutamat muut tahot halua asiaa julkisesti myöntää.
Yhtenä huolen aiheena on kannabiksen laillistamisen vaikutukset koko Yhdysvaltojen huumausainelainsäädäntöön. Kannabiksen sijoittaminen vaarallismpaan 1 luokkaan ei perustu mihinkään tieteelliseen tietoon. Tähän luokkaan pitäisi sijoittaa ainoastaan välitöntä riippuvuutta aiheuttavat, terveydelle tai hengelle vaaralliset ja ilman lääketieteellistä käyttöä olevat päihteet. Kannabis ei millään mittarilla täytä ensimmäistäkään näistä ehdoista, saati sitten kaikkia kolmea. Vaikuttaa vahvasti siltä, että DEA vitkuttelee asian kanaa, toivoen samalla tutkimusta, joka jollain tavoin tukisi kannabiksen pitämistä kaikkein vaarallisimpien huumeiden joukkoon kuuluvana.