Poliitikot suhtautuvat penseästi kannabiksen laillistamiseen

Poliitikot suhtautuvat penseästi kannabiksen laillistamiseen

Poliitikkojen kanta kannabiksen laillistamiseen on pääsääntöisesti kielteinen, vaikka kansalaiset kannattaisivat vapauttamista. Tämä käy ilmi useista uutisista ympäri maailman. Esimerkiksi Britanniassa edelleen nimiä keräävä kansalaisaloite on kerännyt jo yli 200 000 allekirjoitusta, mutta maan nykyinen hallitus on jo valmiiksi ilmoittanut, ettei se tule kannattamaan aloitetta. Hallituksen ilmoituksen mukaan ”on olemassa merkittävää tieteellistä näyttöä, että kannabis on vaarallinen huume, joka voi vahingoittaa ihmisten terveyttä. Laillistaminen antaisi vääriä signaaleja ihmisille, jotka saattaisivat vaarantaa terveytensä huumeiden väärinkäytöllä.” Sama kanta koskee myös suurinta osaa lääkekannabiksen laillistamista.

Suomessa on jo useissa kyselyissä todettu kansalaisten kannan tulleen myönteisemmäksi kannabikseen. Vielä ei yleinen mielipide kannata kannabiksen laillistamista ja saattaisi pahimmassa tapauksessa samanlaisia vasta-aloitteita, kuin lakialoite tasa-arvoisesta avioliitosta – sama porukka, joka on tasa-arvoista avioliittoa vastaan, todennäköisesti vastustaisi myös kannabiksen vapauttamista. Äskettäin kansanedustajille lähettämäni kyselyn mukaan lähes 80% kyselyyn vastanneista kansanedustajista halusi pitää lain nykyisellään ja vain n. 10% olisi valmis vapauttamaan lääkinnällisen käytön rajoituksia.

Kannabiksen demonisointi vaikuttaa edelleen

Vaikka kannabiksesta on viime aikoina julkistettu runsaasti tieteellisiä tutkimuksia, jotka lähes poikkeuksetta kumoavat väittämät, joiden mukaan kannabis on erityisen vaarallinen päihde, joka aiheuttaa fyysistä riippuvuutta, väkivaltaa ja vaarantaa jo itsessään käyttäjänsä terveyden, eivät tutkimukset saavuta poliitikkoja, vaan edelleen toistetaan vanhoja pelotteluteesejä. Edes faktat Portugalin huumepolitiikan seurauksista (yliannostuskuolemien jyrkkä lasku, HIV tartuntojen pieneminen kolmannekseen ja ettei käyttäjien määrä ole kasvanut huolestuttavasti) ja Coloradossa kannabiksen laillistamisen vaikutukset (kotiväkivallan väheneminen, rattijuoppouden väheneminen ja ulkomaisten huumekartellien tulojen merkittävä pieneneminen) vaikuta poliittiseen mielipiteeseen ja haluun ylläpitää sotaa huumeita vastaan – sen tehottomuudesta huolimatta.