Suuri grinderitesti

Yrttien käytössä yksi tärkeimmistä vaiheista on yrtin jauhaminen eli grindaus. Erityisesti höyrystettäessä (vaporisointi) on tärkeää, että yrtti on jauhettu mahdollisimman hienoksi. Jos sekaan jää suurempia palasia, ne eivät luovuta kaikkia aromaattisia ainesosiaan ja vaikutus jää silloin heikommaksi. Poltettaessa ei grindaamisella ole niin väliä, koska käytettävä kasvi poltetaan tuhkaksi asti, jolloin kaikki mitä kasvissa on, palaa varmasti. Polttaminen sellaisenaan on huonompi vaihtoehto, koska tuolloin melko suuri osa yrtin aromeista palaa taivaan tuuliin, vaporisoitaessa taas kaikki höyry saadaan talteen. Vaporisointi on siis paljon halvempaa.

Onko välineellä väliä?

Merkittävin syy jauhamiseen on siis pinta-alan kasvattaminen, jotta yrtti luovuttaisi mahdollisimman suuren osan ainesosistaan höyryn sekaan. Vanhan koulukunnan kaverit voivat leikellä kynsisaksilla kukkaa pienemmäksi, jotta jopon kääriminen olisi helpompaa, mutta tämä menetelmä ei vielä saavuta grindaamiselle asetettuja tavoitteita.

Oli grinderi sitten millainen tahansa, periaate on kaikissa sama. Kukka asetetaan hammastettuun jauhamiskammioon ja vastakappaleena on usein vastaava hammastettu kansi, joiden välissä kukka sitten revitään pieniksi kappaleiksi. Mutta kuinka asia on sitten ratkaistu, siitä on olemassa monta versiota.

Grindereitä on tarjolla muutaman euron akryyligrindereistä aina muutaman kympin hintaisiin metallisiin veivigrindereihin. Vaikka toimintaperiaate on kaikilla sama, lopputuloksessa on pienoisia eroja, mutta kannattaako maksaa kalliimmasta silloin kun halvemmallakin pärjää? Sehän on testauksen paikka.

Vertailupatteristo

Vertailuun otimme kaksi akryyligrinderiä, joista toinen oli merkitön peruslaite ja toinen Volcanon laitteiden mukana tuleva, mutta myös varaosana myytävä akryylinen. Keskisarjassa mukana oli kolme metallista ja yksi puinen. Raskaassa sarjassa testasimme kahta veivigrinderiä, joista toista myydään Bulldogin nimen alla ja toinen on merkitön. Testiyrttinä toimi Boveda 62 kanssa säilytetty hyvinkin hartsipitoinen White Rhino.

Akryyligrinderit

Akryylisarjassa oli mukana merkitön perusgrinderi ja Volcanon laitteiden mukana tuleva akryyligrinderi, jota myydään myös varaosana. Akryylisen perusgrinderin saa 2,50 eurolla, kun Volcanon tuotteesta joutuu pulittamaan kaupasta riippuen tuplasti.

Molempien hammastukset ovat kartiomaisia piikkejä, jotka kierrettäessä menevät toistensa lomitse ja repivät kasvin hienoksi. Molemmissa laitteissa on neljä osaa: kansi molemmin puolin ja myllyn ylä ja alaosa. Volcanon grinderissä ei ole reijitystä, jonka kautta hienonnettu yrtti sitten tippuu säiliöön, joten jauhettu yrtti jää myllyn alaosaan, josta se on siirrettävä pois säiliöön. Perusgrinderissä tällainen reijitys on, mutta siitä ei jauhettu yrtti tipahda mihinkään, vaan heti reijityksen jälkeen tulee vastaan kiffiverkko ja ainoastaan todella hieno kuivahtanut hartsi putoaa alla olevaan säiliöön. Molempien grindereiden kannessa ja pohjassa on kannellinen säiliö, joissa voi sitten säilöä joko tuoretta tai hienonnettua yrttiä.

Molemmista saa hyvän otteen ja kiertäminen on helppoa. Volcanon kannen ja pohjan ulkoreunassa on tukeva hammastus, joka estää käsien lipsumisen. Perusgrinderissä on karhennus kannessa helpottamassa kiertämistä. Molempien halkaisija on kuitenkin niin suuri, ettei vääntäminen tuota vaikeuksia.

Jos näiden kahden väliltä täytyy valita, niin valinta osuu merkittömään perusgrinderiin. Molempien jauhatus on hieno, mutta perusgrinderin kiffisäiliö on plussaa. Ja miksi maksaa enemmän, jos halvempi suoriutuu hommasta yhtä hyvin. Joskin Volcanon työnlaatu oli hieman parempi.

Keskisarja – metallia ja puuta

Keskisarjan grindereissä on eniten valinnanvaraa. Löytyy eri kokoisia, eri raaka-aineista valmistettuja sekä hieman toisistaan poikkeavia rakenteita. Testissä ei ole kovinkaan pienikokoisia grindereitä, sillä vaikka ne ovat näppäriä kantaa mukana, ei niiden käyttö ole tuoreen yrtin kanssa kovinkaan helppoa.  Ei tahdo näpeissä riittää puristusta, kun ylä- ja alaosaa pitää vääntää eri suuntiin.

Puugrinderissä ei ole säiliötä, joten silputtu yrtti jää pohjalle. Samoin säiliö puuttuu yhdestä metalligrinderistä, mutta siinä systeemi toimii hieman toisin kuin muissa. Kahdessa muussa on säiliö ja myös kiffisäiliö.

Puinen grinderi on valmistettu jostain erittäin kovasta puulajista, jonka sisälle on kaiverrettu säiliö ja säiliössä on terät. Jauhatussäiliö on ulkomittoihin nähden pieni. Jauhatus on lievästi karkeaa, mutta ajaa asiansa. Parasta puisessa grinderissä oli ulkonäkö hienoine kaiverruksineen.

Metalliset grinderit valmistetaan useimiten alumiinista. Jokainen osa on yhtenäistä valosta ja hieman mallista riippuen jälkikäsittely on joko väri ja kuviointi tai sitten pelkkä kiillotus. Useimiten jauhatussäiliö on riittävän suuri yhden pesällisen jauhamiseen kerralla – hieman yli puoli grammaa. Tämän tyyppisissä grindereissä olen huomannut tehokkaaksi tavaksi vääntää kantta tyyliin myötäpäivä – vastapäivä – myötäpäivä ja sitten irroittaa käsi alaosasta, kääntää koko grinderiä vastapäivään, uusi ote pohjasta ja toistetaan kuvio muutaman kerran. Jauhaminen on helppoa ja lopputulos on melko hienoa – riippuu tietysti terien kunnosta.

Näissä grindereissä olen havainnut hartsin aiheuttavan jonkin verran ongelmia. Hartsi sellaisenaan on hyvä ja toivottava ominaisuus ja ihan kiitettävästi sitä valuu myös verkon läpi kiffisäiliöön, mutta sillä on paha tapa myös tarttua kannen ja jauhamissäiliön väliseen reunaan. Tästä syntyy kitkaa ja grindaaminen vaatii enemmän voimaa. Reunukset täytyy puhdistaa välillä – onnistuu aika hyvin voimakkaaseen alkoholiin kastetulla vanupuikolla – ja taas on grindaaminen helppoa.

Mutta sitten on Quick Grinder V3. Se poikkeaa rakenteeltaan muista grindereistä ja mielestäni se on erittäin nerokas. Sen muoto – kuusikulmio – erottuu muista grindereistä. Siinä on vain kansi ja pohja, pohjan reunaa kiertää polyetyleenitiiviste. Sisällä on piikkejä pystyssä – voisi kuvitella niiden olevan pieniä nauloja. Piikit eivät ole lainkaan teräviä ja ne ovat aseteltu pohjassa 30° kulmaan ja kannessa 45° kulmaan keskustaan nähden. Sekä kannen että pohjan ulkopuolella on nappi, jonka avulla voidaan jauhettu yrtti poistaa helposti.

Tiivisteen ansiosta hartsia ei mene lainkaan reunukseen ja grindaaminen on aina helppoa. Grinderin muoto – kuusikulmio – antaa tukevan otteen ja täyteenkin ahdetun säilön grindauksessa ei näpit joudu liian lujille. Lisäksi vehje on tyylikäs ja sitä on saatavana useana eri värinä. Ainoa miinuspuoli on korkeahko hinta, joka on kympin verran tavallista metalligrinderiä korkeampi. Mutta jos haluaa panostaa laatuun, niin panostus kannattaa. Mielestäni paras koskaan käyttämäni grinderi.

Veivigrinderit

Veivigrindereitä oli testissä mukana kaksi – Bulldogin veivigrinderi ja merkitön malli. Kooltaan nämä ovat selvästi kookkaampia kuin metalliset yleensä. Molemmissa on läpinäkyvä kansi ja veivin kammessa taittuva nuppi. Bulldog on selvästi hinnakkaampi ja myös hieman kookkampi kuin testattu merkitön veivigrinderi.

Suuren kokonsa ansiosta veivigrindereillä pystyi jauhamaan selvästi suurempia määriä kerralla. Käyttö oli helppoa ja lopputulos oli hienoksi jauhaantunutta.  Veivin ansiosta käyttö oli ehkä hieman helpompaa kuin normi grinderillä ja läpinäkyvän kannen ansiosta oli helppo seurata, milloin jahatus oli sopiva.

Mikä on paras?

Oma suosikkini on Quick Grinder. Se mahtuu vielä taskuun, jauhettu yrtti pysyy kammiossa eikä sotke paikkoja. Miinusta on tietenkin korkeahko hinta ja paino, joka tosin on myös merkkinä siitä, ettei materiaaleissa ole säästetty.

Jokaisen täytyy hieman miettiä omaa tarvetta, käyttötiheyttä ja tarvetta kuljettaa grinderiä mukana. Edullinen akryyligrinderi toki ajaa asiansa, mutta pitkäikäinen ratkaisu se ei kuitenkaan ole. Veivejä ei juurikaan kanneta mukana, mutta kotioloissa kerralla suurempi määrä on kohdallaan.

Jokaisella on omat tarpeensa ja mieltymyksensä. Minä olen löytänyt minulle sopivan.