Sveitsi kokeilee kannabiksen laillistamista
Sveitsissä on päätetty kokeilla kannabiksen laillistamista, jotta saadaan tietää millaisia vaikutuksia sillä on yhteiskuntaan. Sveitsin lakeja säätävä elin, kansallisneuvosto, on hyväksynyt äänestyksessä esityksen kokeellisesta kannabiksen laillistamisesta. Kokeen oli tarkoitus alkaa jo maaliskuussa, mutta koronavirus epidemia siirsi kokeen aloittamista.
Kokeeseen voi osallistua henkilö, jolla on ennestään todistettavasti kokemusta kannabiksen käytöstä. Tämän voi todistaa esimerkiksi hiusnäytteellä. Sveitsissä on n. 200 000 säännöllisesti kannabista käyttävää kansalaista.
Kokeen oli tarkoitus saada kokemuksia kannabiskaupasta ja kannabiksen vaikutuksista käyttäjiin. Kokeeseen osallistuvat rekisteröidään ja heidän terveydentilaa seurataan säännöllisesti. Kokeella on tarkoitus kerätä kokemuksia myös laillistamisen vaikutuksista nykyisiin huumemarkkinoihin. Myös laillistamisen yhteiskunnallisia vaikutuksia aiotaan tutkia. ”Eri mallit on pakko testata ennen kuin voidaan käydä edes poliittista keskustelua kannabiksen laillistamisesta”, sanoi sosiaalidemokraattien liittovaltuustoedustaja Pierre-Yves Maillard.
Laillistamiskokeen erikoisia ehtoja ovat mm. vaatimus, että kannabis on tuotettu Sveitsissä ja että se on kasvatettu luomuna. Sveitsin terveysministeri Alain Berset’n mukaan sveitsiläisten maatalousyrittäjien on saatava oma hyötynsä kokeesta, vaikka hyvin harvalla maanviljelijällä on kokemusta kannabiksen kasvattamisesta.
Kevytkannabis laillista jo vuodesta 2011
Kannabista koskevat lait ovat Sveitsissä jo kohtalaisen väljät suhteessa yleiseurooppalaiseen linjaan. Niinsanottua kevytkannabista, jonka THC-pitoisuus on alle 1%, on voitu käyttää jo vuodesta 2011 alkaen. Kevytkannabista on voinut jo pitkään ostaa sieltä mistä on saanut ostaa tupakkaakin.
Muutenkin virkavalta puuttuu aika löysällä kädellä kannabiksen käyttämiseen ja hallussapitoon. Alle 10 gramman hallussapidosta on usein seurannut sakkoja, mutta ei muita rangaistuksia.
Kokeen aikana ei kuitenkaan sallita kannabiksen käyttöä julkisilla paikoilla.