Tutkimus antaa uutta tietoa kannabiksen vaikutuksesta ikääntymiseen

Saksalaisen Bonnin yliopiston tutkijoiden vastajulkaistu tutkimus on tuonut esiin yllättäviä havaintoja kannabiksen vaikuttuksista nisäkkäiden ikääntymisprosesseihin.
Tutkimuksessa havaittiin, että kannabiksen vaikuttavalla aineella, tetrahydrokannabinolilla (THC), voi olla ikääntymistä hidastavaa sekä osin myös käänteistävää vaikutteisuutta. Löydös on merkittävä, sillä aiemmin vastaavaa on todettu seurautuvan ainoastaan liikunnan harrastamisen ja elimistön kalorivajeen myötä.
Jo aiemman tutkimuksen aikana huomattiin, että mikäli vanhoille hiirille annosteltiin säännöllisesti pieniä määriä THC:tä, tämä näytti pitkällä aikavälillä kohentavan niiden kognitiivisia kykyjä. THC:n saaminen myöskin lisäsi hermosolujen synapsien tiheyttä eläinten aivoissa. Tutkimuksen tulokset julkaistiin arvostetussa Nature Medicine -julkaisussa vuonna 2017.
Bonnin yliopiston tuoreessa tutkimuksessa vaikutusten todettiin olevan yhteydessä mTOR-proteiinin aktiivisuuteen. Tämä proteiini on keskeinen säätelijä solujen kasvulle, aineenvaihdunnalle sekä energiatasapainolle ja se on merkittävässä roolissa myös ikääntymisen prosesseissa.
Aluksi THC lisäsi mTOR-proteiinin aktiivisuutta aivoissa, mikä edelleen lisäsi aivojen energian tuotantoa ja uusien hermosoluproteiinien synteesiä. THC:tä saaneet hiiret olivat huomattavasti vireämpiä kuin verrokkieläimet ja uudessa ympäristössä oleskellessaan olivat innokkaampia kokeilemaan siellä liikkumista.
Myöhemmin havaittiin, että pitkällä aikavälillä THC:n annosteleminen laski mTOR-proteiinin aktiivisuutta muualla hiirten elimistössä. Tässä THC:n vaikutus ikään kuin jäljitteli vähäkalorisen ruokavalion ja liikunnan terveysvaikutteisia seurauksia.
90-luvun alussa löydetty mTOR-proteiini on ollut viime vuosikymmenten merkittävimpiä tutkimuskohteita ikääntymisprosesseja koskevan lääketieteellisen tutkimustyön saralla. Sen toimintaan vaikuttavista lääkeaineista, kuten rapamysiinistä, on etsitty uusia hoitomuotoja moniin eri sairauksiin joita ihminen saattaa vanhetessaan kohdata.
THC:n kaksivaiheinen ja kudoskohtainen vaikutteisuus kuitenkin eroaa merkittävästi perinteisten mTOR-proteiinin toimintaa säätelevien lääkeaineiden (kuten rapamysiinin) vaikutuksista elimistöön.
Tutkijat uskovat, että vastalöydetty mekanismi voisi olla tärkeä tekijä uusien ikääntymistä hidastavien ja kognitiivisia toimintoja palauttavien lääkkeiden kehitystyössä.
Ikääntymistä hidastavien lääkeaineiden kehitykseen investoidaan maailmanlaajuisesti noin 150–180 miljardia euroa vuosittain.
Väestötason tutkimuksissa iäkkäämpien kannabiksen käyttäjien on todettu olevan mm. verrokkiväestöä liikunnallisempia ja myös raportoivan harvemmin dementiasairauksien riskitekijänä pidetyn subjektiivisesti koetun kognitiivisen heikkenemän oireista.
mTOR-proteiinin toimintaan vaikuttavat aineet ovat viime vuosina herättäneet kiinnostusta myös älylääkkeitä harrastavien biohakkereiden piirissä, jotka pyrkivät vahvistamaan omaa älyllistä kapasiteettiaan eri aineiden avulla.
Poikkeava mTOR-proteiinin toiminta on myös yhdistetty monien syöpätyyppien syntyyn ja kasvuun, mikä on tehnyt siitä keskeisen tutkimusaiheen myös syöpälääkkeitä kehittäville lääkeyhtiöille. Proteiinin toimintaan vaikuttavat lääkeaineet ovat osoittaneet lupaavia tuloksia tietyntyyppisten syöpien hoidossa.
Väestötason tutkimuksissa kannabiksen käyttäjillä on havaittu esiintyvän merkittävästi harvemmin tietyntyyppisiä syöpiä, joten vaikutus mTOR-proteiinin toimintaan saattaa osoittautua tärkeäksi tutkimuskohteeksi myös syöpätutkimuksessa.