Traffic Roots Pixel
Lajikkeet

OG Kush – tarina legendan takana

Kirjoittanut Marjaanan Toimitus

Yhdysvaltalainen OG Kush on saavuttanut 30 vuoden aikana legendaarisen maineen, eikä sen suosio ole kadonnut minnekään. Se on tärkeä kannabiksen parissa tehtävän  kasvijalostuksen kulmakivi – ja standardi, johon uudet hypelajikkeet vertautuvat.

OG Kushin alkuperä

OG Kush sai alkunsa melko vaatimattomissa oloissa. Monien muiden aikakautensa erityisempien kannabislaatujen tavoin, se syntyi puolivahingossa. 

Marty oli lapsuutensa 80-luvulla viettänyt surffari, joka oli 17-vuotiaana päässyt kokeneen kannabiksen kasvattajan oppipojaksi. Hän tuli osaksi Floridan eteläosissa toiminutta kasvattajarinkiä, jonka jäsenillä oli tietoa vallankumouksellisista kasvatusmetodeista. Kannabiksen sisäviljely oli tässä vaiheessa vielä tuore ilmiö, eikä siihen keskittyneitä oppaita ollut juurikaan saatavilla. 

Martyn kasvattajarinki oli saanut Kaliforniasta erityisen pistokkaan, jota kutsuttiin Emerald Triangleksi sen alkuperän perusteella. Emerald Triangle on Humboldtin, Mendocinon ja Trinityn piirikuntien muodostama alue Pohjois-Kaliforniassa, joka tunnetaan laadukkaan kannabiksen kotina.

Martyn kertomuksen mukaan hän oli 80-luvun lopulla Amsterdamissa käydessään tavannut henkilökohtaisesti The Seed Bankin perustajan Nevil Schoenmakersin. Hän oli ostanut 10 000 dollarilla kaikkia Nevilin tuolloin tarjoamia siemeniä ja salakuljettanut ne takaisin Floridaan. Näiden lajikkeiden joukossa oli klassikoita kuten Early Pearl ja Hindu Kush.

Nevil oli vastikään jalostanut Hindu Kushin. Hän oli saanut yhdysvaltalaiselta Jim Ortegalta Kush 4:n, joka on joko Afganistanin tai Pakistanin puoleiselta Hindu Kushin alueelta kerätty alkuperäinen maatiaiskanta. Hän oli risteyttänyt tämän Greg McAllisterilta saamaansa Northern Lights #2:een, joka sekin on kahden Afganistanin-Pakistanin alueelta peräisin olevan kannan risteytys.

90-luvun alussa Marty oli aloittanut Nevililtä ostamiensa siementen läpikäymisen löytääkseen seuraavan erittäin dänkin pilvilaadun. Hän oli jättänyt muutaman Hindu Kush -yksilön samaan huoneeseen, jossa kasvatettiin Emerald Triangle -pistokasta. Nämä viisi tai kuusi yksilöä olivat pitkälle edenneitä ja osoittautuneet naaraskasveiksi, joten hän sijoitti ne turvallisin mielin kukitustilaan.

Kasvatuksen päätyttyä kukinnoissa kuitenkin näytti olevan muutamia siemeniä. Marty uskoo jonkin Hindu Kush -naaraan muuttuneen hermafrodiitiksi, jolloin sen tuottama siitepöly oli hedelmöittänyt muutamia Emerald Triangle -kasvien kukintoja.

Marty oli myynyt kukkaa tuttavilleen ja he olivat löytäneet sen seasta muutamia siemeniä, joita he olivat kokeilumielessä kasvattaneet. Yksi näistä kasveista vaikutti erityisen lupaavalta, joten se pysyi kierrossa, ja pistokas päätyi lopulta takaisin Martylle.

Tässä vaiheessa kasviin viitattiin nimellä The Triangle, mutta myöhemmin sen Kush-tausta tuli nimeen mukaan, jolloin se piteni muotoon Triangle Kush. Tämä samainen pistokas sai eri kasvattajien käsissä toisen nimen, josta syystä se tunnetaan myös OG Kushina.

OG Kush -ilmiö ja Bubba Kush syntyy

Vuonna 1996 newjerseyläinen Josh Del Rosso ja floridalainen Matt “Bubba” Berger olivat muuttaneet Los Angelesiin ja asettuneet saman katon alle aikomuksenaan kasvattaa pilveä. Del Rosso oli löytänyt talon, joka kätki alleen laajan kellaritilan, jonne pääsi pelkästään komerossa sijaitsevan luukkuoven kautta. He verkostoituivat nopeasti paikallisten piirien kanssa ja tulivat merkittäväksi osaksi nousevaa kasvattajaskeneä.

Ensin he panivat alulle kasveja Josh D:n kokoelman siemenistä ja kokeilivat muutamia paikallisia pistokkaita, mutta Berger totesi pian, että Floridan kannabis oli näihin verrattuna  ylivertaista. Del Rosso ei voinut uskoa tätä – olivathan he Kaliforniassa, joka oli pilven mekka – jolloin Berger tarjoutui todistamaan väitteensä ja tuomaan floridalaiset erikoisuudet Los Angelesiin.

Berger kävi noutamassa kotipuolesta pistokkaat, jotka hän toi mukanaan lentäen takaisin Kaliforniaan. Hän kuljetti näitä kasvinalkuja muovipussissa, joka oli asetettu rullaluistimen sisään. Pistokkaiden joukossa oli ne kasvit, joita Bergerin piireissä kutsuttiin OG Kushiksi, Bubbaksi ja KY:ksi. Näistä ainoastaan OG Kush on yhä elossa.

Kukin Bergerin tuolloin tuomista kasveista oli tuon ajan voimakkaimpia ja erityisimpiä pilvilaatuja, joten ne luvatusti löivätkin pöydältä useat senaikaiset lajikkeet.

Ryhmän kasvattama kukka keräsi nopeasti vankan asiakaskunnan, johon kuului paljolti Los Angelesin artistikermaa. 

Bubba oli Bergerin sanojen mukaan “Northern Lights -tyyppinen kasvi”. Se oli erityisen haluttua Cypress Hill -räpyhtyeeseen kytköksissä olleiden henkilöiden keskuudessa.

90-luvulla sisätiloissa kasvatetettu kukka – eli räppäreiden puheessa indo – oli vasta tuore ilmiö ja kasvatusmetodit eivät olleet kovin hienostuneita. Kasvit saattoivat altistua stressille kasvatuksen aikana ja toisinaan muuttua hermafrodiiteiksi, jolloin ne tuottavat siitepölyä ilmoille päästäviä hedekukintoja. 

Kerran erään OG Kush -kasvin tuotettua siitepölyä, se pölytti muita kasveja. Del Rosso ja Berger olivat myyneet tämän erän Bubban kukintoa Cypress Hillin B-Realille, joka löysi sen seasta siemeniä. Näiden siementen joukosta ponnisti esiin Bubba Kush – jota voidaan pitää ensimmäisenä merkittävänä OG Kushille pohjautuvana risteytyksenä.

B-Realin pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Kenji Fujishiman mukaan Bubba Kushin fenonmetsästys järjestettiin B-Realin talon ylimääräisessä kylpyhuonetilassa – tästä sai alkunsa myös legenda Dr. Greenthumbista, joka myöhemmin taltioitiin Cypress Hillin hittibiisiin vuodelta 1998. Tämä teos oli ensimmäisiä, joissa mainittiin kush.

Kush oli pian myös muiden rapartistien huulilla ja muun muassa Dr. Dren legendaarisen The Chronic 2001 –albumin nauhoituksissa vuonna 1999 innoituttiin juuri tämän yrtin voimasta.

Koska Josh Del Rosso kumppaneineen jakoivat avokätisesti sekä OG Kushin pistokasta että kasvatusvinkkejä, koko Kalifornia täyttyi pian useista tuottajista, jotka puskivat ulos täyttä häkää OG:tä. 

OG Kush on vaativa hoidokki

OG Kush tunnetaan useita muita tavanomaisia viljelylajikkeita vaativampana kasvina, joka stressaantuu hyvin herkästi esimerkiksi mikroravinteiden vajeiden vuoksi. Hermafroditismin  mahdollisuuden vuoksi kasveja on tarkkailtava tiiviisti.

Kasvi tekee runsaasti vartta jo vegetaatiovaiheessa ja nivelkohdat paikottuvat harvakseltaan. Kukinnan alkaessa varret venyvät honteloiksi. Kasveja yleensä tuetaan kehikkojen, verkkojen ja/tai tukikeppien avulla.

Kukinnot kasvavat painavina, tiiviinä ja turvonneina ryppäinä. Ne ovat munanmuotoisia ja trikomipeitteestä kimaltelevia, sekä värihäiveeltään monenkirjavia, riippuen tilan lämpötilasta ja saadun valon määrästä.

OG Kushin kloonien kanssa pitkään työskennelleet kasvattajat ova luoneet omia standardimenettelyjään. Näihin lukeutuu muun muassa voimakas mikroravinneboostaus kukinnan alussa, “schwazzing” ja lämpötilan madaltaminen kukinnan lopussa.

Kasvin defoliaatio tulee usein kyseeseen. Tällä ylimpien lehtien ja/tai alakasvuston poistolla pyritään turvaamaan tasainen valonsaanti kasviin harvakseltaan asettuneille kukinnoille, jotta ne turpoaisivat täyteläisiksi ja sisältäisivät tasaisia pitoisuuksia toissijaisia metaboliitteja, kuten THC:tä ja terpeenejä. Pelkkien latvustojen jäädessä jäljelle on kasvien mahdollista hermafroditismia helpompi tarkkailla.

Sopivaksi OG Kushin sadonkorjuuajankohdaksi on monenlaisia arvioita. Useimmat kasvattajat kertovat kukinnon valmistuvan noin yhdeksännen viikon kohdalla, mutta jotkut kukittavat kasveja jopa 11 viikkoa, jolloin kasvin aromiprofiili on todella maanläheinen ja vaikutus narkoottinen.

OG Kushin lähisukulaiset

Nykyaikaisen geenitestauksen avulla on kyetty selvittämään myös OG Kushin sukulaisuussuhteita muihin kannabiskasveihin. Ensinnäkin Kaliforniassa levinnyt pistokas on varmistunut identtiseksi Martyn kasvatuksessa vuonna 1991 syntyneen Triangle Kushin kanssa, joten häntä voidaan pitää todennetusti tämän ilmiön käynnistäjänä.

Monet pitkään kierrossa olleet OG-pistokkaat ovat myös identtisiä tämän kasvin kanssa. Näihin lukeutuvat mm. Ghost OG, Hell’s Angels OG, SFV OG, Tahoe OG ja Fire OG. Johtuen kasvien sisäisestä (epigeneettisestä) säätelystä, nämä pistokkaat saattavat ilmentää erilaisia ominaisuuksia, joka voi olla syy siihen, miksi niitä on aiemmin saatettu pitää toisistaan perimältään eroavina. Osa uudelleennimeämisistä on tapahtunut kasvia koskevien kiistojen välttämiseksi tai oman brändin nostattamiseksi.

OG Kush on läheistä sukua toiselle floridalaiselle eliittipistokkaalle, The Whitelle, jonka on myöskin mainittu olevan Trianglen jälkeläinen. Tiettävästi The Whiten saapuminen Eurooppaan tapahtui jo ennen OGK-genetiikan tuloa ja sitä on kasvatettu täällä jo 2000-luvun alkupuolelta lähtien.

OG Kushilla näyttää olevan sukulaisuussuhde myös Chemdog-perheen ja siten Diesel-lajikkeiden kuten Sour Dieselin kanssa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että esimerkiksi Soma Seedsin legendaarinen NYC Diesel on etäistä sukua tälle pistokkaalle.

Martyn kasvattaman alkuperäisen Emerald Trianglen on spekuloitu olleen coloradolaisten bikereiden tuotoksia. Hänen mukaansa pistokas oli kasvattajaringin hallussa jo ennen hänen mukaantuloaan, “mahdollisesti jo 80-luvun lopulta lähtien”.

Kenellä on autenttisimmat OG Kushin siemenet?

Koska Euroopassa liikkuu hyvin vähän varmennettuja OG Kushin pistokkaita, suurin osa tämän maailmankolkan kasvattajista etsii omanlaisensa, alkuperäiselle OG Kushille uskollisen fenotyypin kasvattamalla siitä tuotettuja siemeniä.

Lukemattomilla siementuottajilla on tästä oma versionsa, mutta valitettavan usein kasvattajat raportoivat täysin OG Kushille epätyypillisistä fenotyypeistä, jolloin siementuottajien hyödyntämien emokasvien alkuperää on syytä epäillä.

DNA Genetics-siementuottajan sisarbrändin Reserva Privadan Kosher Kush-pistokas on varmennetusti identtinen OG Kushin kanssa ja lajikkeen feminisoidut siemenet on autenttisesta pistokkaasta “selffaamalla” luotuja. Kosher Kush on palkittu useasti kannabiskilpailuissa ja se on voittanut ensimmäisen sijan High Times Cannabis Cupin Indica-sarjassa vuosina 2010, 2011 ja 2012.

Kosher Kushin feminisoiduista siemenistä on kehitetty edelleen OG #18. Tämä luomus palkittiin sekä Spannabiksessa että High Times Cannabis Cupissa 2010-luvun taitteessa.

Hollantilainen Karma Genetics on toiminut yhteistyössä Josh Del Rosson kanssa ja julkaissut tämän nimeä kantavan Josh D OG:n, joka on syntynyt usean OG-eliittipistokkaan takaisinristeytyksistä.

Monet OG Kushin hyvin tuntevat kasvattajat (Marty mukaanlukien) ovat todenneet, että Karma Geneticsin Josh D OG:n siemenistä kasvaa aitoja OG-fenotyyppejä.

Martyn (@origins_tk_ogk) LED-valojen alla kasvattama alkuperäinen OG Kush:

Jos upote ei näy, voit katsoa sen täältä.

OG Kush nautintoaineena

OG Kushin tuoksua kuvaillaan usein maanläheiseksi, mäntyiseksi, polttoaineenkatkuiseksi ja puisevaksi.

Sen pääasiallinen terpeeni on myrseeni, jota esiintyy myös muun muassa timjamissa, humalassa ja mangossa. Ohessa esiintyy sitruksista limoneenia ja kanelin pääasiallista aromiainetta karyofylleeniä. Siemenestä kasvatettuna joissakin fenotyypeissä saattaa esiintyä pääasiallisena terpeeninä pineeniä tai humuleenia. 

Kannabiskasveissa esiintyvä, polttoainetta tai liuotinta muistuttava “kaasuinen” tuoksu syntyy todennäköisesti kukintojen sisältämien aldehydien kuten bentsaldehydin ja dekanaalin haihtuessa.

Alkuperäisen OG Kush-pistokkaan kukinto sisältää usein yli 22% THC:tä. Siemenestä kasvatun Karma Geneticsin Josh D OG:n tiedetään yltäneen lähes 30 prosenttiin.

Kannabidiolia tämän kannan edustajat eivät tuota nimeksikään ja useimmilla fenotyypeillä CBD-pitoisuus jää alle yhteen prosenttiin.

Useimmat käyttäjät kokevat OG Kushin vaikutukset todella vahvoina. Sen ensivaikutusta kuvaillaan voimakkaan kehollisena euforian tunteena, joka leviää ohimoilta muualle kehoon. Ajatustoiminta sulavoituu hetkellisesti, jonka jälkeen rentoutuneisuus ottaa pian vallan. 

Lääkekäyttäjät saattavat hyvin usein jopa aloittaa aamut OG Kushilla sen pitkäkestoisen pilven vuoksi, mutta kokemattomille se soveltuu parhaiten “illan viimeisiksi”.

OG Kushin perintö

OG Kush nousi ikoniseksi aikakautena, jolloin kannabiksen lainsäädännöllinen asema vapautui, joten moni näkee sen myös kulttuurillisena symbolina.

Siitä tuli lääkekäytön laillistaneessa Kaliforniassa sen halutuin hatsi, jonka keräämälle hypelle ei ollut näkyvissä loppua. Vasta OG Kushin suora perillinen Girl Scout Cookies ohitti sen suosiossa 2010-luvun alussa. Marjaana käsitteli tätä ilmiötä toisessa jutussa.

OG Kush on yhä tärkeä jalostuksellinen kulmakivi, joka antaa nykyisille eliittilajikkeille niiden voimakkaan “polttoainemaiset” aromit, sukulaisensa Chemdogin ohella – ja näiden kahden perimään pohjautuvat risteytykset dominoivat lähes kaikissa kannabiskilpailuissa sarjasta riippumatta. Cup-voittojen saralla Silver Haze -perhettä pidettiin pitkään voittamattomana, mutta Kushit ovat viime vuosina kirineet vauhdilla ohi.

On kiintoisaa pohtia, että mikä OG Kushin perillisistä tulee olemaan seuraava suuri ilmiö – ehkä täällä Euroopassa – ja olemmeko kenties maistaneet sitä jo? 

Seeds of Love – vaporisaattoreiden asiantuntija. Paras valikoima, parhaat hinnat.

Jätä kommentti