Alkoholi, kannabis ja psykoosi
Eikö olekin mielenkiintoista, että kannabiksen kohdalla muistetaan ottaa esille aina psykoosiriskin kasvaminen? Psykoosi, jonka n. 3% suomalaisista kohtaa jollain tavoin elämänsä aikana. Monien psykoosipotilaiden kanssa tekemisiin joutunut muistaa kyllä aina mainita, että kannabiskokeilujen määrä on kasvussa psykoosiin sairastuneiden kohdalla. Kuitenkin samalla tiedetään, että tässäkin tapauksessa pohjalla on lähes poikkeuksetta geneettinen riskitekijä ja alttius psykoosille, eli kokonaan ei psykoosia laiteta kannabiksen syyksi. Tilastollisesti kannabiksen ja psykoosin suhde on erittäin mielenkiintoinen, sillä vaikka kannabiksen käyttö on viimeisen 30 vuoden aikana noin nelinkertaistunut, ei psykoositapausten määrä ole juurikaan noussut. Joten tilastot eivät juuri tue teoriaa kannabiksen aiheuttamista psykooseista.
Alkoholi puolestaan on yhteiskunnassa vanha ja tunnettu päihde, jota siedetään, vaikka sen aiheuttamat ovat yleisesti tiedossa. Alkoholin kohdalla ei juuri nosteta esiin yhteyttä psykoosien kanssa, vaikka selvä yhteys on olemassa. Vai mitä sanotte seuraavasta kuvauksesta:
”…henkilön tajunnan taso ja keskittymiskykynsä on häiriintynyt sekä hänen ajan ja paikan tajunsa on hämärtynyt. Hänellä ilmenee eri asteisia muistihäiriöitä sekä näkö-, kuulo- tai kosketusharha-aistimuksia. Hän hikoilee, hänen pulssinsa on nopeutunut ja hän on voimakkaan kiihtynyt tai pelokas.”
Eikö tässä kuvata psykoosin oireita melko hyvin? Lainaus on lääkärikirja Duodecimissa viime vuoden syksyllä julkaistusta kirjoituksesta, joka käsittelee vaivaa joka tunnetaan nimellä delirium tremens. Suomeksi juoppohulluus. Samassa kirjoituksessa todetaan, että juoppohulluus on hengenvaarallinen tila, johon kuolee pahimmillaan jopa 20% sairastuneista ja hyvässä hoidossakin 5-10%. Ja jokainen meistä on joutunut kokemaan tilanteen, jossa muuten mukava, rauhalinen ja sivistynyt kaveri flippaa kesken illan ja ryhtyy rähisemään – on juonut ns. rähinäviinaa. Näitähän nähdään joka viikonloppu kaupunkien kaduilla, he työllistäävät poliiseja, pahoinpitelevät perhettään tai satunnaisia ohikulkijoita ja pahimmassa tapauksessa saattavat tappaa jonkun.
Mielestäni kannabikseen liitetty, tilastollisesti pieni mahdollisuus kasvaneeseen psykoosiriskiin on kärpäsen paskaa valtameressä, verrattuna näihin kännissä riehuviin sankareihin. Mutta heihin on yhteiskunta jo sopeutunut, eikä asiaa pidetä muuna kuin hieman kiusallisena ilmiönä.