Viihdekannabista koskeva lakiesitys Floridassa keräämässä riittävästi allekirjoituksia

Viihdekannabista koskeva lakiesitys Floridassa keräämässä riittävästi allekirjoituksia

Kannabiksen virkistyskäytön sallivan perustuslain muutosehdotuksen kannattajat ovat pääsemässä lähemmäs vetoomuksen allekirjoitusvaatimuksen täyttämistä.

Kansalaisaloite toimii YHdysvalloissa hieman eri tavalla kuin Suomessa. Esimerkiksi juuri Floridassa riittävän allekirjoitusmäärän kerännyt aloite pääsee suoraan kansanäänestykseen, eikä joudu paikallisen edustajiston hampaisiin enää äänestyksen jälkeen. Toisaalta vaatimuksetkin ovat hieman kovempia kuin Suomessa.

Floridan asukasmäärä on Suomeen verrattuna noin nelinkertainen, mutta allekirjoituksia vaaditaan 18-kertainen määrä, jotta lakiesitys pääsee edes äänestykseen. Floridan osavaltion vaaliosaston verkkosivuilla lueteltiin tiistaina 635 961 kelvollista allekirjoitusta, ja 891 589 allekirjoitusta tarvitaan, jotta ehdotus voitaisiin sisällyttää vuoden 2024 äänestyslistalle.

Poliittinen komitea Smart & Safe Florida johtaa aloitetta, jota rahoittaa lääkekannabisyritys Trulieve.

Aikuisten henkilökohtaista kannabiksen käyttöä koskevan ehdotuksen mukaan vähintään 21-vuotiaat saisivat ”pitää hallussaan, ostaa tai käyttää kannabistuotteita ja -tarvikkeita muuhun kuin lääkinnälliseen henkilökohtaiseen kulutukseen polttamalla, nauttimalla tai muulla tavoin”.

Sen lisäksi, että komitealla on oltava tarpeeksi kelvollisia allekirjoituksia, se tarvitsee Floridan korkeimman oikeuden hyväksynnän ehdotetulle äänestyslippujen sanamuodolle.

Vastaa