Amsterdam sulkee coffeeshopeja
Samaan aikaan, kun USAssa eri osavaltot laillistavat viihdekannabiksen käytön, Amsterdam ja koko Hollanti suitsee liiketoimintaa kannabiksen ympärillä, jotta kannabisturismi ei kasvaisi. Hollannissahan tuli muutama vuosi sitten voimaan laki, joka käytännössä kieltää kannabiksen myynnin muille kuin maassa vakituiseen asuville. Kannabisyrittäjät eivät olleet kovin iloisia myyntikiellosta ja sitä rikottiin melko iloisesti, kunnes erästä coffeeshopin ovimiestä vastaan nostettiin syyte. Nyt syyte on kiertänyt läpi Hollannin kaikki oikeusasteet ja korkein oikeus on päättänyt, ettei myyntikielto riko EU-tuomioistuimen päätöksiä vastaan.
Hollannissa on samaan aikaan tiukennettu coffeeshopien toimiehtoja. Kannabishan ei käytännössä ole laillista Hollannissa, mutta pieniin eriin ei kiinnitetä huomiota ja kannabiskauppaan ei ole myöskään puututtu. Coffeeshopeilla tulee olla lupa kannabiksen myyntiin ja polttamisen sallimiseen tiloissaan. Esimerkiksi Amsterdamisssa jokaisen kaupunginosan pormestarinvirasto päättää, kuinka monta coffeeshopia se alueellaan sallii. Monet Amsterdamin kaupunginosista ei salli ensimmäistäkään ja toisissa on vain yksi jne.
Nyt on coffeeshopeille annettu lisää rajoituksia. Jatkossa coffeeshop ei saa sijaita 250 metriä lähempänä keskiasteen oppilaitosta tai ammattikoulua. Tämän vuoksi on jo 41 coffeeshopia saanut ilmoituksen toimintansa lopettamisesta,joista osa on jo lopettanutkin jo. Nyt viranomaiset ovat ilmoittaneet, että 15 coffeeshopia joudutaan vielä sulkemaan. Nämä suljettavat cooffeeshopit ovat osa kaupankäyntiä, jolla Amsterdam pyrkii osoittamaan aktiivisen toimintansa coffeeshopien määrän rajoittamisen suhteen, jolloin maan viranomaiset eivät tee yrittäjien oloja vaikeammaksi.
Coffeeshop-yrittäjät varoittavat myynnin siirtyvän enemmän kaduille rikollisjärjestöjen käsiin, mikäli coffeeshopeja suljetaan ja kaitsetaan liiaksi. Myös aukioloaikoja on haluttu tiukentaa ja jatkossa coffeeshopit saavat viikolla olla avoimena vain klo 19.00-01.00 välisenä aikana. Viikonloppuisin sallitaan vapaampia aukioloaikoja.
Jos lähiaikoina olet menossa Amsterdamiin, niin seuraavat coffeeshopit ovat saaneet ilmoituksen toiminnan loppumisesta. Lihavoidut ovat jo lopettaneet.
Coffeeshopin nimi | Osoite |
Abraxas | Spuistraat 51 |
Anyday | Korte Kolksteeg 5 |
Ben | Kolksteeg 10 H |
Best Friends | Niasstraat 1 H |
Betty Boop | Nieuwezijds Kolk 12 |
Biba | Hazenstraat 15 |
Blue Lagoon | Overtoom 342 H |
De Graal | Albert Cuypstraat 25 H |
De Kade | Stationskade 107 |
De Kroon Drie | Rietwijkerstraat 30 H |
De Kroon Twee | Oudebrugsteeg 26 |
De Kuil | Oudebrugsteeg 27 |
El Guapo | Nieuwe Nieuwstraat 32 C |
Get Down To It | Korte Leidsedwarsstraat 77 |
Gouden Boon | Da Costastraat 51 H |
Het Filiaal | Papaverweg 2 |
High Time | Jan van Galenstraat 49 |
Homegrown Fantasy | Nieuwezijds Voorburgwal 87 A |
Johnny | Elandsgracht 3 |
K. Marong | Tweede Laurierdwarsstraat 44 H |
Kabouter | Ruysdaelkade 145 H |
La Tertuilia | Prinsengracht 312 |
Little | Vijzelgracht 47-sous |
Lucifera | Frederik Hendrikstraat 22 |
Magic | Herengracht 287 |
Mediteranee | Spuistraat 80 |
Mellow Yellow | Vijzelgracht 33 |
Ocean | Dusartstraat 57 H |
Pacific | Balthasar Floriszstraat 10 H |
Resin | Hekelveld 7 |
Space Mountain | Dusartstraat 22 H |
The Bulldog | Leidseplein 17 |
The Dream | Witte de Withstraat 30 A H |
The Energy Shop | Spuistraat 7 |
The Grasshopper | Nieuwezijds Voorburgwal 59 |
The Noon | Zieseniskade 22 |
The Power | Wibautstraat 115 |
The Rookies Bar | Korte Leidsedwarsstraat 145-147 |
The Wauw Shop | Spaarndammerdijk 9 |
Today | Dusartstraat 14 H |
Utopia | Nieuwezijds Voorburgwal 132 |
Aiheesta kirjoitti The Stoned Society.