KanaVapen syytteet nurin – vaikuttaa koko Euroopan CBD-kauppaan
CBD-yhtiö KanaVapen perustajat vapautettiin kaikista syytteistä yhtiön toimintaa koskeneessa oikeudenkäynnissä. Aix-en-Provencen valitusoikeus asettui samalle kannalle kuin EU-tuomioistuimen päätös, joka koskee kannabidiolituotteiden liikkuvuutta Euroopan Unionissa, jolloin yhtiön perustajia koskevat syytteet raukesivat.
KanaVapen johtajat asetettiin syytteeseen vuonna 2015 yhtiön markkinoitua kannabidiolia sisältäviä sähkösavukkeita.
Pitkällisen oikeusprosessin jälkeen Marseillen rikosoikeus tuomitsi vuonna 2018 yhtiön johtajan Sébastien Béguerienin ja toisena johtajana toimineen Antonin Cohenin useista rikoksista. He saivat kuitenkin tuomioilleen valitusluvan ja asia tuli lopulta Euroopan Unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi.
EU-tuomioistuin totesi vuonna 2020 asiaa koskevassa käsittelyssä, että EU-jäsenvaltio ei voi kieltää toisessa jäsenvaltiossa laillisesti tuotetun kannabidiolin markkinointia silloin, kun se on uutettu koko hamppukasvista.
Cohenia edustanut Eveline Van Keymeulen kommentoi päämiehensä saamaa päätöstä:
“Tämä ennakkopäätös ottaa huomioon kokonaisuudessaan Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksen KanaVape-tapauksessa ja antaa kertaheitolla varmuuden siitä, että Ranskan CBD-kielto – ja mikä tahansa perusteeton esto kannabidiolin markkinoinnille – on EU:n lainsäädännön vastainen. Olen helpottunut, kun tänään asiakkaani seitsemän vuotta kestänyt käsittelyrumba vihdoinkin päättyy ja oikeus on toteutunut.
Oikeustaho lähettää tehokkaan viestin asiasta vastaaville Ranskan viranomaistahoille, että heidän ei tule tulkita KanaVapen oikeustapausta vähätellen, ja toivon uudistuneiden käytäntöjen tuovan vaadittua selkeyttä ja varmuutta CBD-tuotteiden markkinoinnille Ranskassa ja muualla Euroopassa.”
Ranskan valtio luovutti tämän vuoden heinäkuussa Euroopan komissiolle luonnoksen lainsäädännöllisistä muutoksista, jotka mahdollistaisivat laajemmin hampun kukinnon hyödyntämisen kannabidiolieristeiden valmistuksessa. Luonnoksessa poissuljetaan kukinnon hyödyntäminen sellaisenaan, esimerkiksi nk. kevytkannabiksena.
KanaVapen nykyisenä johtajana toimiva Béguerien on ilmaissut haluavansa jatkaa yhtiön toimintaa.
Suomessa KanaVapen valmistama CBD-sähkösavukeneste on Fimean luokittelupäätöksellä vuonna 2016 luokiteltu lääkeaineeksi, joka rinnastetaan reseptilääkkeeseen.
KanaVapen nykyinen johtaja Sébastien Béguerien tuuletti oikeustalon edessä päätöksen tultua:
Jos upote ei toimi, voit katsoa kuvan täältä.