Ranskan senaattorit kehottavat muuttamaan kannabislainsäädäntöä
Ranskan senaatin jäsenet kehottavat Macronin hallitusta uudistamaan maan kannabislainsäädäntöä.
Kaikkiaan 31 senaattoria on allekirjoittanut Le Mondessa julkaistun avoimen kirjeen. Kirje julkaistiin viime viikon keskiviikkona. Senaattorit kuuluvat sosialistien, vihreiden ja republikaanien ryhmään (SOCR).
Kirjeessä kehotetaan järjestämään laajoja kuulemisia, joiden pohjalta tehdyn selvitystyön myötä olisi mahdollista esittää uusia lakeja. Sen mukaan nykytilanne on muuttunut “kestämättömäksi”.
Senaattorit toteavat, että toimet kannabiksen huumausainekäytön kitkemiseksi ovat olleet tehottomia ja epäsuhtaisia. Kirjeessä huomautetaan, että lähes 18 miljoonaa ranskalaista on käyttänyt kannabista viihteellisesti ja yli 1,5 miljoonaa ranskalaista käyttää sitä säännöllisesti.
Pelkkä dekriminalisointi olisi kirjeen mukaan “demagoginen ja populistinen” vaihtoehto, joka samanaikaisesti ylläpitäisi haitallista kieltolakia ja hankaloittaisi viranomaisten toimia.
Täyden laillistamisen nähdään olevan varteenotettavin muutossuunta. Senaattorit vertaavat tätä tupakan, alkoholin tai uhkapelien kohdalla tapahtuvaan sääntelyyn, jolla pyritään ehkäisemään kansalaisiin kohdistuvia haittoja.
Ranskan senaatti on 348-jäseninen parlamentin ylähuone, joka on poliittinen päätäntäelin Ranskan kansalliskokouksen rinnalla. Tämän vuoden tammikuussa myös kansalliskokouksessa ehdotettiin kannabiksen laillistamista.