Tutkimus: Kannabislakien lievennys vähentää nuorten käyttöä

Ruotsalaiset tutkijat analysoivat nuorten kannabiksen käyttöä eri Euroopan maissa vuosina 1994-2017. Tuona aikana jotkin maat tekivät lievennyksiä kannabista koskevaan lainsäädäntöön, kun tilanne toisissa maissa säilyi aiemman kaltaisena.
Analyysissä mukana olleita Euroopan maita oli kaikkiaan 11. Tutkimuksessa hyödynnettiin Euroopan huumeseurantakeskuksen EMCDDA:n keräämiä tilastoja. Maat sisällytettiin mukaan analyysiin, jos niitä koskien oli saatavilla tietoja kahdeksan kalenterivuoden ajalta.
Niissä maissa, joissa kannabista koskevaan lainsäädäntöön ei tehty muutoksia, nuorison käytön havaittiin joko lisääntyvän tai pysyvän samoissa lukemissa.
Näin ei kuitenkaan ollut niissä maissa, joissa kannabista koskevan lainsäädännön nähtiin lievittyvän. Näissä maissa nuorten kannabiksen käyttömäärät ja kokeilut kääntyivät laskuun. Samankaltainen yhteys huomattiin olevan myös lainsäädännön tiukentumisella.
Tulokset vastaavat Yhdysvalloista saatuja tilastotietoja, joissa havaitaan kannabiksen käytön nuorten keskuudessa vähenevän niissä osavaltioissa, jotka ovat laillistaneet kannabiksen.
Tutkimuksen tekijät toteavat, että ”Tähän päivään mennessä ei ole näyttöä siitä, saatavilla olevat tiedot ja aikaisemmat julkaisut huomioonottaen, että poliittisilla linjauksilla koskien kannabiksen käyttöä olisi merkittävää vaikutusta Euroopan nuorten kannabiksen käytön yleisyyteen.”
Tutkimuksen julkaisi PLoS One.