USA:n välivaalien tulos: Onko laillistamisaallon korkein huippu ohi?

USA:n välivaalien tulos: Onko laillistamisaallon korkein huippu ohi?

Marylandin ja Missourin osavaltioissa päädyttiin hyväksymään kannabiksen laillistavat lakialoitteet. Vastaava lakialoite kuitenkin kaatui kolmessa osavaltiossa.

Yhdysvaltain välivaalien tulosta varmennetaan paraikaa. Välivaaleissa valitaan kongressin alahuoneen edustajisto, kolmannes ylähuoneen senaattoreista, osavaltioiden kuvernöörit ja äänestetään paikallistason aloitteista.

Kannabiksen laillistaminen oli esityslistalla viidessä osavaltiossa. Marylandin ja Missourin osavaltioissa lakialoitteet saivat riittävän määrän hyväksyviä ääniä. 

Arkansasin, Pohjois-Dakotan ja Etelä-Dakotan äänestäjät sen sijaan eivät hyväksyneet osavaltioissa vireillä olleita lakialoitteita.

Marylandissa kannabiksen käyttö on ollut dekriminalisoitua vuodesta 2013 lähtien, mutta pienten määrien hallussapidosta on yhä saattanut saada rikesakon. Käytännön on määrä muuttua vuoden 2023 heinäkuussa.

Heinäkuusta lähtien jokainen 21 vuotta täyttänyt saa pitää hallussaan kannabista enimmillään 1,5 unssia eli noin 42,5 grammaa. Täysi-ikäisillä henkilöillä on oikeus kasvattaa kahta kannabiskasvia kotonaan.

Kauppasaatavuuden oletetaan tulevan mahdolliseksi vasta vuoden 2025 tienoilla. Osavaltio ei ole vielä ryhtynyt muodostamaan tuotannon ja kaupankäynnin sääntelyjärjestelmää.

Lakialoite piti sisällään suunnitelman erityisestä korjausohjelmasta, jonka kautta osavaltion varoja ohjataan pienten yritysten, naisomisteisten ja vähemmistöomisteisten yritysten tukemiseen. Lisäksi aiemmat yksinomaan kannabiksen hallussapitoa koskevat tuomiot aiotaan purkaa. Myös myynnistä tuomitut voivat anoa tuomion purkua, kun vankeusrangaistusta on suoritettu kolme vuotta.

Marylandin sitoutuminen oikeudenmukaistavaan politiikkaan on jyrkässä kontrastissa Missourin toimenpidesuunnitelman kanssa. Missourin lakialoitetta on kritisoitu siitä, ettei se huomioi riittävästi instituutionaalista rasismia, jonka on nähty olevan syvällä osavaltion hallintokulttuurissa. Tällä hetkellä ainoastaan yksi mustan henkilön omistama yritys on saanut luvan myydä kannabista. 

Missourin lainmuutos parantaa kuitenkin merkittävästi kannabiksen käyttäjien asemaa. Sen myötä kaikilla 21 vuotta täyttäneillä henkilöillä on oikeus käyttää, kasvattaa ja ostaa kannabista. Kotonaan saa kasvattaa kuutta kannabiskasvia ja hallussapito on luvallista 85 grammaan asti.

Missourin on nähty perinteisesti olevan konservatiivisten republikaanien vaikutusaluetta – se on väestömäärältään kookkain tämänkaltaisista “punaisista” osavaltioista. Lainmuutoksen hyväksyminen onkin merkki siitä, että kannabis alkaa olemaan hyväksyttävää kaikkialla Yhdysvalloissa. 

Toisaalta lakialoitteiden kaatuminen kolmessa osavaltioissa kielii siitä, etteivät kaikki yhdysvaltalaiset ole valmiita laillistamaan kannabista. Myös Arkansasin, Pohjois-Dakotan ja Etelä-Dakotan on niinikään nähty kuuluvan republikaanien vaikutusalueeseen.

Laajempien lainmuutosten toteutumisen esteenä saattaa olla poliittinen pelaaminen. Etelä-Dakotan äänestäjät hyväksyivät vuonna 2020 lakialoitteen, jonka oli tarkoitus sallia kannabiksen myynti viihdekäyttöön, mutta lopulta tämä hylättiin osavaltion korkeimman oikeuden toimesta. Uusi lakialoite olisi sallinut kotikasvattamisen, mutta tällä erää äänestäjien enemmistö asettui sitä vastaan.

Tuoreen gallupin mukaan kaksi kolmasosaa yhdysvaltalaisista kannattaisi kannabiksen laillistamista. Kannatus on vähäisempää republikaanien ja iäkkäämmän väestön keskuudessa.

Nähtäväksi jää, että kuka päätyy johtamaan Yhdysvaltain senaattia. Nykyinen enemmistöjohtaja Chuck Schumer demokraattien riveistä on ilmoittanut pyrkivänsä kannabiksen laillistamiseen liittovaltion tasolla heti vaalien jälkeen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Schumer säilyttää paikkansa, mutta tuloksen varmentuminen voi vierähtää joulukuulle asti. 

Viime kuussa Yhdysvaltain presidentti Joe Biden armahti kaikki kannabiksen hallussapidon vuoksi vankeustuomioita saaneet ja pani aluille selvitystyön kannabiksen lainsäädännöllisestä uudelleenluokittelusta.

Vastaa